Mario, tuo pastaa pureskeleva (ex)-putkimies Brooklynista on viehättänyt monilukuista videopelikansaa jo yli 35 vuoden ajan. Mario on seikkaillut niin kaksiulotteisissa tasohyppelyissä, kuin kolmiulotteisissa avoimissa seikkailuissakin. Menestys on tasoloikkien kohdalla ollut lähes joka kerta taattu, mutta pelityyli on muuttunut useaankin kertaan matkan varrella. Armon vuonna 2017 Mario lähtee matkan sijaan odysseialle, ja vähemmän yllättäen lämmitti tämänkin vanhan parran sydämen.
Vuonna 1996 Mario siirtyi ensimmäistä kertaa kolmiulotteiseen maailman pelissä Super Mario 64 ja loi samalla pohjan tuleville samantyyppisille peleille. Vuonna 2002 julkaistu samaa kaavaa mukaileva Super Mario Sunshine osoittautui monille sen luokan pettymykseksi, että Ninteno otti tähän tyyliin pesäeroa tehden avoimista maailmoistaa selkeästi lineaarisempia. Super Mario Odyssey palaa pitkän tauon jälkeen takaisin avoimempaan esineiden keräilytyyliin, ja pistääkin siinä heti turbovaihteen silmään.
Super Mario Odysseyn keräilykohteena ovat voimakuut, joiden avulla Mario pystyy antamaan ilmalaivalleen, Odysseylle, lisää tehoa matkustamaan uusiin maailmoihin. Syyn seikkailulle tarjoaa tuttuun tapaan kuningas Bowser Koopa, joka on kidnapannut prinsessa Peachin viedäkseen tämän vihille. Marion seikkailussa häntä auttaa hatuksi muuntautuva henkiolento Cappy. Hatuksi muuntautumisen lisäksi Cappy taitaa myös vihollisten, eläinten ja esineiden hallitsemisen. Marion heittäessä vihollista hatullaan, Mario siirtyy hengenomaisesti kohteen sisään, ja näin saa pahaa-aavistamattoman eliön voimat.
Vaikka Mario-pelit eivät tarinallaan loistakaan, on niiden pelattavuus ollut aina täyttä rautaa. Marion ohjaaminen on vaivatonta, ja ohjaus tottelee pelaajan napin painalluksia mallikkaasti. Liikeohjausta arastavat pelaajat joutuvat hieman pettymään, sillä jotkut erikoisliikkeet vaativat toteutukseensa pientä ranneliikettä, ja tämä onnistuu luonnollisesti vain Switchin Joy-Con -ohjaimet. Onneksi nämä liikkeet eivät ole välttämättömiä pelin selvittämiseen, ja ohjaamiseen voi käyttää myös Switchin perinteisempää Pro Controlleria.
Graafinen toteutus ja taidetyyli ovat luokkaa, johon vain Nintendo pystyy. Vaikka Switch ei olekaan mikään maailman tyylikkäin tykkikone, on Super Mario Odyssey siitäkin huolimatta upean näköistä katselavaa. Pelin maailmat ovat veikeän värikkäitä ja täynnä yksityiskohtia, jotka jäävät helposti huomaamatta kaiken hypittävän ja pompittavan keskellä. Hahmot ovat mukavaa vaihtelua länsimaiseen harmaanruskeaan maailmaan, jossa seikkailee keski-ikäinen, lyhythiuksinen lihaksikas äijänköriläs. Tekninen puolikin on hallussa, sillä peli pyörii vaikuttavasti 60 kuvaa sekunnissa dynaamisen kuvatarkkuuden turvin. En huomannut pelisessioissani kuvan epätarkentumista missään vaiheessa, ja ruudunpäivityskin putosi normin alle hyvin harvoin.
Marion äänimaailmasta vastaa edelleen hilpeästi huudahteleva Charles Martinet, joka ei näytä millään kyllästyvän Mario näyttelemiseen (eikä pelien promoamiseen). Musiikkipuolella sen sijaan on koettu muutoksia aiempiin peleihin, ja taustamusiikista vastaa Nintendon oma House-bändi jatsahtavilla soundeillaan. Tällä kertaa myös teemabiisi on laulettu, ja pirteistä vokaaleista vastaa ääninäyttelijä Kate Higgins.
Ylistyssanoja voisi hyvinkin jatkaa loputtomiin, mutta Marion kohdalla se on yleensä pikemminkin normi kuin poikkeus. Nintendo on on jälleen onnistunut luomaan ajattoman seikkailun, jonka parissa tunnit vierähtävät kuin unessa. Tämä kilpailee Zeldan kanssa tämän vuoden parhaan pelin tittelistä varmasti monien pelaajien mielessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti