lauantai 7. huhtikuuta 2018

Detective Pikachu



Pikachu, tuo taistelevien taskuhirviöiden yltiöpäisesti söpöilevä sähköhiiri on tullut vuosien varrella tutuksi miltei jokaisesta mahdollisesta Pokemon-aiheisesta tuotteesta. Peleissä ja animaatiosarjassa söpöilevä jyrsijä saa hieman uudenlaista imagoa osakseen Nintendo 3DS:n pelissä Detective Pikachu, jossa hiirulainen puhuu ihmisten kieltä syvällä raspiäänellä sammaltaen, samalla kun laukoo viisauksia ja siemailee vahvaa mustaa kahvia kuppi toisensa perään.

Kuten nimestä voi hyvin päätellä, Pikachu toimii tällä kertaa salapoliisina, ratkoen Rhyme Cityssä tapahtuvia rikoksia. Pikachu lyöttäytyy yhteen nuoren Tim Goodmanin kanssa. Tim on saapunut juuri Rhyme Cityyn etsimään kadonnutta isäänsä, kun kohtaa karkeasti kohtaloita laukovan kumppaninsa kadulla. Tim huomaa ymmärtävänsä Pikachun puhetta, ja käykin ilmi, että salapoliisimme on Timin isän, Harry Goodmanin, omistama Pokemon. Koska muut ihmiset eivät Pikachun pälätystä ymmärrä, on tämäkin valmis ottamaan Timin aisaparikseen.

Rikoksien selvittäminen alkaakin heti, kun rämäpäinen Aipom varastaa ohikulkijalta medaljongin. Aipom ehtii kadota näkyvistä, joten Pikachu ja Tim ryhtyvät kuulustelemaan ohikulkijoita ja keräämään vihjeitä mahdollisesta totuudesta. Käytännössä pelin koko 9 lukua kestävä tarina koostuu tämänkaltaisista puuhasta. Välillä eteen sattuu pikanappikohtauksia, jossa pitää painaa nappia juuri oikealla hetkellä, ja vihjeiden keruun päätteeksi Pikachu pyytää selvittämään pienen pulman saatuhen vihjeiden perusteella. Peli on selvästi suunniteltu nuoremmille pelaajille, sillä vaikka molemmissa tapahtumista voi epäonnistua, siitä ei koidu minkäänlaista ragaistusta. Yleensä saat yrittää heti perään uudelleen tai peli vain yksinkertaisesti muuttaa hieman tapahtumia, vaikka epäonnistuisiksin. Lopputulos on aina sama, eikä harhateille voi juuri eksyä, sillä Pikachu opastaa oikeaan suuntaan, jos pyörit liian kauan samassa paikassa.

Mitä peli sitten tarjoaa meille vanhemmille pelaajille? Seurattavaa tarinaa löytyy paljon, mutta se on hyvin yksinkertainen, ja yleensä pelaaja keksiikin vastauksen ennen kuin peli antaa edes mahdollisuutta ratkaista pulmaa. Näin ollen silminnäkijöiden kuulustelu voi käydä paikoitellen puuduttavaksi. Hyvää seurattavaa löytyy kuitenkin itse maailmasta, joka on hyvin yksityiskohtainen, ja esittelee ihmisten ja pokemonien suhteen tavalla, jota ei ole peleissä koskaan esitelty. Pelissä ei nimittäin ole yhtäkään Pokemon-kouluttajaa, saati sitten taisteluita, vaan taskuhirviöt ovat ihmisten lemmikkejä, apulaisia ja ystäviä, jotka eivät milloinkaan vietä aikaa Poke-pallossa. Esimerkiksi TV-studiolla vieraillessa hyönteispokemon Yanma on koulutettu kameramieheksi, ja sitä pääsee jopa ohjastamaankin kertaalleen.

Visuaalisesti peli on erittäin hyvän näköinen, kun ottaa huomioon sen olevan 3DS:n peli. Laite on jo parhaat päivänsä nähnyt, ja alkaa näyttää ikäänsä, mutta Detective Pikachu osoittaa, että laitteesta löytyy vielä potkua hieman näyttävämpäänkin grafiikkaan. Jos tulevien Pokemon-pelien visuaalinen anti ottaa tästä oppia, voidaan katsoa pelisarjan ottaneen ison harppauksen eteen päin. Kehtaan jopa väittää, että tässä pelissä katsellaan graafisesti parasta 3DS peliä toistaiseksi.

Musiikki on pääasiassa taustamusiikiksi tarkoitettua. Se sopii tilanteeseen, mutta sen unohtaa melkein heti kun miljöö vaihtuu toiseen. Muutama tunnelmallinen kipalekin pelistä löytyy, mutta kovin muistettavaksi ääniraidaksi tästä ei ole. Sen sijaan äänipuolelle pitää antaa kehu, erityisesti englannin kielisen ääninäyttelyn hoidosta. Hahmot ovat uskottavia, ja näyttelijät hoitavat hommansa mallikkaasti. Äänet sopivat hahmojen ulkonäköön muikeasti, eikä käsikirjoituksessakaan ole valittamisen aihetta, kunhan muistaa pitää kohdeyleisön mielessä.

Tarinan loppuratkaisua en paljasta, mutta sen verran uskaltanen kertoa, että jotain pientä jää auki, että jatko-osa olisi mahdollinen vielä jokin kaunis päivä. Ja onhan se täysin mahdollista, sillä vuonna 2019 julkaistaan kirjoitushetkellä kuvattavana oleva näytelty Detective Pikachu -elokuva. Uskoisin, että elokuvan kylkeen halutaan markkinoida myös peliä, ja sille paras paikkahan olisi Nintendon uusi laite Switch. Jos mielesi ei tylsty helpohkoihin ratkaisuihin, ja kaipaat ajanvietteeksi kevyttä pelattavaa, kannattaa pitää tämä salapoliisiseikkailu mielessä. Toivottavasti mahdolliseen jatko-osaan keksittäisiin jotain mielenkiinoitsempia koukkuja aikuisemmallekin väelle, sillä mahdollisuuksia tässä sarjassa on vaikka mihin.

Lisämainintana kerrottakoon, että pelin kanssa julkaistiin myös tuhdin kokoinen Detective Pikachu amiibo, jonka avulla saat nähtäväksesi vielä enemmän Pikachun ääninäyteltyjä välivideoita.

Kehittäjä: Creatures Inc
Julkaisija: The Pokemon Company