Minä en ole isänmaallinen ihminen. Kaukana siitä. Ehkä osin tästä johtuen, katselen melko vähän kotimaisia elokuvia. Vuosi 2017 vaikuttaisi olevan jo jonkinmoinen poikkeusvuosi, sillä tänä vuonne olen katsonut jo kaksi, ja hyvällä tuurilla vielä kolmannenkin loppuvuodesta. Toinen kotimainen oli tällä kertaa historiamme merkkiteos Tuntematon sotilas, tarkemmin sanottuna sen uusi, kolmas filmatisointi.
Myönnän olleensi skeptinen, kun ensimmäisen kerran elokuvasta luin. Kahta aiempaa elokuvaa en ole kokonaisuudessaan koskaan nähnyt, ja ohjaajaksi nimitetty Aku Louhimies on mielessäni profiloitunut dystooppisten inhorealismien ohjaajaksi. Asiaa ei auttanut myöskään näyttelijävalinnat, kun mukaan nimettiin lähinnä Putous-ohjelmassa mainetta niittäneet Aku Hirviniemi ja Jussi Vatanen. Katsomisen jälkeen olin kuitenkin positiivisesti yllättynyt.
Lähdetään liikkeelle siitä, että elokuvan toteutuksessa ei ole säästelty. En tiedä tarkkoja lukuja, mutta uskaltaisin veikata, että kyseessä on yksi kalleimmista kotimaisista elokuvista koskaan, ja se näkyy. Räjähtely ja pamahtelu on käytännössä jatkuvaa, ja puita kaatuu siihen malliin, että kuvauksissa lienee kaadettu vähintään yksi kokonainen valtion omistama metsä. Puvustus on aikansa näköistä ja uskottavaa, ja neuvostopanssareitakin on elokuvaa varten hankittu jyristelemään. Lentokoneet lienevät CGI-lennokkeja, vaikkei sitä pikaisella katsomisella voisikaan satavarmaksi sanoa.
Tarina seuraa uskollisesti alkuperäisen kirjan linjaa tuttuine hahmoineen. Jokainen omalla murteellaan haasteleva hahmo tulee tutuksi puheenpartensa myötä, joskin elokuva olettaa katsojan jo pääosin tuntevan heidät. Ainoastaan vänrikki Koskelan, alikersantti Rokan ja luutnantti Kariluodon taustoihin käytetään jonkin verran aikaa, muitten menneisyydestä ei juuri puhuta. Itse asiassa kirjaa tuntematon katsoja saattaa hyvinkin lähteä salista tietämättä kaikkien päähenkilöiden nimiä.
Skeptisyyteni näyttelijävalintojan kohdalla osoittautui turhaksi, sillä pelkäämäni sketseily ei välittynyt hahmoista lainkaan. Hahmot olivat uskottavia, ja tiedän kuinka hankalaa nykyaikaisen ulkopaikkakuntalaisen on opetella murre, jota puhutaan vielä 40-luvun tyyliin erittäin vahvasti. Erityisesti Rokkaa esittävä Eero Aho onnistuu tulkinnassaan luontevasti, vaikka puhuu paljon, ja nopeasti, karjalan murteella. Jonkin verran dialogista jää valitettavasti arvailun varaan, mutta se on kotimaisen elokuvan perisynti myös nykykielellä puhuttavassa dialogissa.
Henkilöohjaus on siis kunnossa, mutta entäpä sitten työstekenly kameran takana? Elokuvasta löytyy muutamia mielenkiintoisia otoksia, kuten ilmojen ja veden poikki sijahtavat ajot, sekä kuoleman kuvaaminen kirkkaan taivaan kirkastumista täysin valkoiseen. Muutoin otokset ovat melko tavanomaisia ja yllätyksettömiä. Räjähdyksiä kuvataan hahmojen selkää katsellen, jonka jälkeen leikataan korsun pohjalla pelokkaina värjötteleviin ihmisraasuihin. Tämä toistuu elokuvan aikana niin monta kertaa, että siihen ehtii loppua kohden jo tottua.
Kirjasta poiketen elokuvaan on otettu mukaan myös muutamia otoksia kotirintamalta, joilla koitetaan pohjustaa muutamien aiemmin mainittujen hahmojen sukulaisten eloa ilman sodassa värjöttelevää perheenjäsentään. Nämä kohtaukset eivät kuitenkaan vaikuta loppujen lopuksi mihinkään, ja ne olisivat joutaneet minusta leikkaushuoneen lattialle. Miksi näin? Koska elokuva kestää kolme tuntia, ja on raadollista katsottavaa, ja näin ollen sekä henkisesti että fyysisesti raskas katsottava. Se ei sisällä silmittömiä määriä raakuuksia, mutta sodan julmuus tulee monta kertaa vastaan näyttävästi maskeerattuna.
Louhimiehen Tuntematon on isolla kädellä koittanut hakea itselleen aiemmista filmatisoinneista eroavaa identiteettiä. Näin ollen erityisesti Edvin Laineen versiosta tutut populaarikulttuuriin jääneet kohtaukset loistavat poissaolollaan.
Ei liene ihme, että kolmas filmatisointi valmistui juuri Suomen 100-vuotis juhlavuonna. Rauni Mollbergin ohjaama versiointi 80-luvulta sai vastaan niin ristiriitaisen vastaanoton, että kovin moni ei ole edes harkinnut tekevänsä, saati sitten rahoittavansa vielä uutta versiota. Juhlavuoden kunniaksi moinen uskallettiin tehdä, ja rohkeus panostaa siihen yli 7 miljoonan euron edestä kannatti. Ei voida sanoa, että tämä olisi mitenkään lopullinen versio Linnan Tuntemattomasta sotilaasta, mutta se tuo tarinan filmaattisesti tähän päivään. Louhimies on tiimeinen tuottanut kotimaisen suurteoksen, jollaisia tehdään nykyään erittäin harvoin. Jälkiviisaushan on tunnetusti pahe, mutta kotimaisista ohjaajista en pysty kuvittelemaan puikkoihin ketään Louhimiesti sopivampaa.
Ohjaus: Aku Louhimies
Pääosissa: Eero Aho, Johannes Holopainen, Jussi Vatanen, Aku Hirviniemi, Hannes Suominen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti