95

Suomen satavuotisjuhlan kunniaksi rahoitettiin valtion sponsoroinnilla myös lukuisia elokuvia. Monet niistä käsittelevät jollain tavalla suomalaisten harvoja kunnian hetkiä maailman silmissä. Eipä taida puuttua kuin fiktiivinen elokuva Paavo Nurmesta ja euroviisuvoitosta, niin kaikki mahdolliset kansakunnan täyttymyksen hetket olisi saatu taltioitua saman elokuvavuoden sisään.

Viimeisenä Suomi100-brändätyistä elokuvista teattereihin saapui Aleksi Mäkelän ohjaama 95, joka kertoo siitä ikimuistoisesta, ensimmäisestä miesten MM-jääkiekkomestaruudesta. Tarina kertoo välierän ja finaalin välisen ajan aina valmistautumisesta mestaruuden varmistumiseen asti. Jääkiekkojoukkueen edesottamusten lisäksi elokuvassa nähdään myös joukkueesta irrallisia tarinoita, jotka etenevät rinta rinnan epäonnistumisten ja koettelemusten kautta lopussa häämöttävään voittoon.

Aiemmin näkemäni tällaista kerrontaa sisältäneet elokuvat ovat pääasiassa epäonnistuneet pyrkimyksissään. Irralliset tarinat nivoutuvat jollain ihmeellisellä ratkaisulla yhteen samalla kun puujalkavitsien tahdissa kömpelö käsikirjoitus klinkuttaa loppuaan kohden. Nähtyäni 95-elokuvan trailerit olin aivan varma siitä, että tässäkin käy niin, varsinkin kun ohjaaja Mäkelä on tunnetusti kotimaisten pöhköpuskafaarssien kruunaamaton kuningas. Olin kuin olinkin kerrankin elämässäni väärässä.

95 lankeaa yllättävän vähän niihin sudenkuoppiin, jotka tällaisessa metsästyksessä yleensä edessä vaanivat. Toki elokuvassa on pakko päästä esittelemään karvaista miespersettä Ruotsin linnan katolta ja uhoamaan kaljapullon ääressä länsinaapuria tutuin termein, mutta muutoin 95 on pääasiassa vakavasti otettava kuvaus 90-luvun Suomesta, jossa pienistäkin asioista otetaan ilo irti, kun sellaisia kerran tarjoillaan.

Jääkiekkojoukkueen valmistautumisen lisäksi tarinoissa seurataan Ruotsin jääkiekkoliiton valmistautumistan "varmaan voittoon" Tukholmassa. Suomen maaperällä seurataan kolmea eri tarinaa; ensimmäisenä vastaan tulee räjäytystyöntekijä, joka Ruotsalaisessa omistuksessa menettää työpaikkansa ja päättää kaveriensa kanssa lähteä Ruotsiin kostamaan monet nöyryytykset. Toisaalla yksinhuoltajaäiti tuskailee rahahuolien ja poikansa jääkiekkoharrastuksensa kanssa. Kolmannessa tarinassa miesporukka menee syöpäsairaan ystävänsä luo saattokotiin finaalia katsomaan.

Kaikki elokuvan potentiaaliset katsojat tietävät varmasti lopputuloksen jo ennen kuin elokuva edes ehtii alkaa. Suomi voittaa, ja kaikilla on kivaa. Vaikka elokuvan hahmoilla onkin pieniä esteitä edessään, ei se heitä usein kovin usein jää vaivaamaan, ja ongelmat ratkeavat kuin itsestään yksi kerrallaan. Kuvaus vuodesta 95 on uskottava, ainakin näin vuonna 1987 syntyneelle, joka ei edes tätä kuuluisaa finaalia koskaan katsonut. Itse yhdistän kotimaisissa elokuvissa 90-luvun kuvaukset lähinnä lama-aikaan, josta ei tässä elokuvassa näkynyt kuin joitakin taustarippeitä.

Näyttelijöitä ja hahmoja on elokuvassa melkoisen paljon, joten heidän kaikkien tekemisen arviointi tasapuolisesti tekisi tästä arvostelusta kilometrin mittaisen. Mainitsen sen sijaan parhaiten mieleenjäävät roolit. Curt Lindströmiksi valittiin ruotsalainen näyttelijä Jens Hulten, joka on niittänyt mainetta niinkin suurissa rooleissa kuin Skyfall Mission Impossible - Roque Nation. Normaalisti kovanaamainen mies on muuntautunut luontevasti hermoilevaksi ja epävakavaksi valmentajaksi. Niin ikään roolissaan onnistuu Timo Jutilaa esittävä Joel Hirvonen, joka kuulostaa enemmän Jutilta kuin Juti itse, mikäli suinkin mahdollista. Kolmas maininta menee Jukka Tammea esittävälle Lauri Tilkaselle. Tammi tuli usein surullisenkuuluisasti tunnetuksi kisojen ovivahtina, koska ei päässyt pelaamaan maalille yhdessäkään pelissä. Elokuvassa hänet nostetaan selvästi enemmän pääosaan muita pelaajia enemmän, kenties hyvityksenä vanhasta?

Tunnistin lisäksi muutamia vanhojen kiekkoleijonien cameoita, en teidä tekivätkö hei kaikki sellaisen elokuvassa. Kaikki pelaajat näkyivät ruudulla näyttelijänsä voimin ainakin hetken aikaa, mutta suurin osa heistä jää etäisiksi statisteiksi. Jotkut heistä pelaavat luistimillakin, mutta suurin osa pelimateriaalista on peräisin YLEn taltioimasta TV-lähetyksestä, tietenkin Antero Mertarannan kommenteilla varustettuna.

95:llä oli kaikki mahdollisuudet muodostua kansakuntaa kuvaavaksi pöhköilyksi, mutta vältti nämä ansakuopat ja muodostui viihdyttäväksi, paikoin jopa jännittäväksi kuvaukseksi 90-luvun Suomesta. Arkistokuvaa on käytetty runsaasti, ja paikoitellen leikkauksissa näkyy suoranaisesti räikeänä se, missä arkistomateriaali muuttuu juuri elokuvaa varten kuvatuksi otokseksi. Kuitenkin pitää nostaa hattua Mäkelälle tiimeineen, ettei mennyt jälleen siitä, missä aita on matalin.

Det nästan glider in, tai jotain sinnepäin. Ruotsin osaamisen ei ole sieltä parhaasta päästä.

Ohjaus: Aleksi Mäkelä
Pääosissa: Jens Hulten, Laura Birn, Samuli Edelmann, Lauri Tilkanen