Viihdeteollisuuden megayhtiöksi viimevuosina kasvanut Disney ei jäänyt lepäämään laakereillaan ostettuaan erityisesti Tähtien sodasta tunnetun Lucasfilmin vuonna 2012. Uusia elokuvia palkattiin tuottamaan onnistuneesti Star Trekin, toisen tunnetun Scifi-franchisen, uudelleenlämmitellyt J.J. Abrams. Tuloksena oli legendaarisen saagan uusi tuleminen vuonna 2015, kun episodi numero VII, The Force Awakens, julkaistiin leffateattereissa yli 2 miljardin dollarin lipputuloilla. Nyt saaga jatkuu uuden käsikirjoittajan ja ohjaajan, Rian Johnsonin, käsissä, ja eeppisyyttä elokuvasta ei ainakaan puutu.
Tarina jatkuu miltei heti edellisen elokuvan päätöksen jälkeen. Vanhan imperiumin pohjalle rakennettu ensimmäinen ritarikunta ylivaltias Snoken johdolla on kukistanut kapinalliset miltei kokonaisuudessaa, ja aikoo nyt murskata heidät lopullisesti. Kapinalliset pakenevat niukasti suurimmilta osin epäonnistuneen iskun jälkeen, ja jäävät tuuliajolle ritarikunnan seuratessa tiukasti perässä. Kun kapinallisjohtaja prinsesa Leia (Carria Fisher) haavoittuu pahasti, syntyy kapinallisten väliin jännitteitä, jotka johtavat selän takana toimimiseen, ja kapinaan. Samaan aikaan toisaalla jeditaidot perinyt Rey (Daisy Ridley) yrittää suostutella vanhaa ja väsynyttä Luke Skywalkeria (Mark Hamill) palaamaan takaisin kapinan pariin. Samaan aikaan ensimmäisen ritarikunnan ykköstykki Kylo Ren (Adam Driver) angstailee sisäisten ristiriitojensa kanssa.
The Last Jedi on kaikin puolin vakuuttavasti toteutettu, huolellisesti viimeisintä piirtoa myöten toteutettu eepos, jollaisia Disney mielellään nykyisin tuottaa. Kaiken tämän loiston alta kiiltää valitettavasti liiallinen laskelmointi sen suhteen, mistä äänekkäin fanikanta pitää. Esimerkkinä voin kertoa sen verran, että eräs vanha hahmo tehee cameon elokuvassa, ja hänet on toteutettu alkuperäisen SW-trilogian tapaan nukkena. Valitettavasti samanlainen toteutus ei toimi enää tänä päivänä yhtä hyvin. Hahmo nytkähtelee kuin stop-motion animaatio konsanaan; nykypäivän nukkeanimaatiolla olisi varmasti saanut aikaiseksi sulavammin toimivan nuken, kuin tämä 70-luvulta nykypäivään tuotu muinaismuisto. Toki ne vanhenevat CGI-virityksiä paremmin, mutta näin paljon vanhaan tuojottaminen ei tee elokuvalle kuin hallaa.
Näyttelijänsuoritukset ihmisten osalta ovat luontevia, joskin hieman puisevia. Daisy Ridley esittää nykypäivän vakiosuoritusta itsenäisestä, vahvasta naishahmosta, joka itkee silti valtoimenaan merkittävän osan elokuvasta. Luke Skywalker ja Leia Organa esitetään väsyneinä hahmoina, jotka kaipaavat pois nykyisestä elämästään. Angstaava Kylo Ren on sen sijaan pettymys. Driver on maskeerattu sen näköiseksi, kuin hän olisi ollut uudelleensyntynyt Alan Rickman, jos hän olisi ollut kolmikymppisenä pahasti ahavoitunut lörppähuuli. Driverin alahuuli roikkuu kuin pahimmassa ankkanaamassa konsanaan, eikä hahmo tunnu kehittyvän tarpeeksi, vaan on edelleen se väkisin voiman pimeästä puolesta kiinni pitävä reppana.
Siinä missä The Force Awakens otti selvästi juoniotteita Uudesta toivosta, ottaa The Last Jedi selvästi ideoita Jedin paluusta. Mukana on Disneymäisiä hahmoja irtovitseineen, ja kohtauksia, jossa rakkauden voimaa tuodaan esiin täysin epäloogisella tavalla. Päähahmot eivät luonnollisesti kärsi kovin menetyksekkäitä kuolemia, eikä niitä toisaalta pahiksillekaan koidu. Sen ainoan kerran, kun heille menetykiä koituu, ei siitä tunnu tapahtuvan juuri mitään poliittisia muutoksia, kaikki vain toteavat, että selvä, tuossa on nyt korvaaja, jota totellaan.
Nykyisillään CGI on monelle kirosana, josta pitäisi päästä eroon keinolla millä hyvänsä. Disney on kuitenkin todistanut useammalla elokuvalla, että he osaavat käyttää tietokoneanimaatiota kauniisti ja luonnollisesti elokuvaa värittämään. Myös The Last Jedi onnistuu tässä, eikä mikään CGI-otos näytä siltä, että se rikkoisi immersiota, jota elokuva koittaa luoda. Kävin katsomassa elokuvan 3D-version, jossa kolmiulotteisuutta käytettiin luomaan valkokankaasta ikkunamainen, kuin lasien läpi katselisi akvaarioita pelkän kankaalle heijastetun kuvan sijaan. Joissain kameraotoksissa kuitenkin mentiin metsään, kuin ohjaaja ei olisi ajatellut sitä leikatessaa, että tästä tulee kolmiulotteinen versiokin. Puhun tavasta, jossa etu-ja taka-alalla olevia hahmoja korostetaan vuorotelleen nopeasti sumentamalla ja tarkentamalla. Tällainen ei yksinkertaisesti kolmiulotteiseen elokuvaan sovi. Muita lapsuksia en käännöksessä kuitenkaan huomannut, mikä on toisaalta hyvä, sillä Disney on yksi voimakkaimpia 3D:n puolestapuhujia elokuvamaailmassa.
Elokuvan nähtyäni en ihmettele sitä, miten tämäkin takoo rahaa lippukasalla enemmän kuin Ilmarisen sampo kultakolikkoja. The Last Jedi on toteutettu niin ammattimaisesti, kuin vain megaluokan elokuvan voi, ja Disney onkin jo ohjaaja Johnsonille luvannut oman trilogian, kunhan nykyinen saadaan purkitettua kasaan. Kuvausten jälkeen tapahtunut Carrie Fisherin kuolema tulee todennäköisesti aiheuttamaan pieniä käsikirjoituksellisia ongelmia, mutta hänelle suotu tribuutti elokuvan lopputeksteissä antaa ymmärtää, että siitäkin jokin ratkaisu löytyy. Toivon vain, että seuraavista elokuvista löytyisi vähemmän laskelmointia ja enemmän uskalluksia löytää Tähtien sodasta uusia puolia. Mahdollisuuksia sellaisiin on vaikka muille jakaa.
Ohjaus: Rian Johnson
Pääosissa: Mark Hamill, Carrie Fisher, Daisy Ridley, Adam Driver, Andy Serkis
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti