Se

Stephen Kingin teoksiin pohjautuvia sovituksia löytyy kuin sieniä sateella, ja sienten tapaan, myös niiden laatu on monenkirjavaa. Kovin montaa niistä ei voi kutsua elokuvauksen merkkiteoksiksi, vaikka lähdeteos huikea olisikin (lukekaa vaikka arvioni Mustasta tornista), mutta jotkut ovat osuneet oikeaan. Se ilmestyi alun perin kirjana vuonna 1986 ja siitä tuli nopeasti jättimenestys. Vuonna 1990 Warner Bros. Television hankki oikeudet kirjan filmatisointiin, ja aiheesta saatiin aikaiseksi kaupallisesti hyvin menestynyt kaksiosainen minisarja. Vuonna 2017, 31 vuotta romaanin julkaisun jälkeen, Se saa lopultakin sovituksen valkokankaalle, ja se onnistuukin pyrkimyksissään kohtalaisen hyvin.

Elokuvasovitus seuraa melko uskollisesti teoksen lapsi-osuutta. Seitsemän vähemmän suosittua nörttiä lyöttäytyy yhteen muutamien sattumankauppojen kautta, samalla kun he kokevat ennenäkemättömiä kauhuja ja pakenevat kiusaajiaan. Näyttelijät hoitavat työnsä laadukkaasti ja uskottavasti, ainoastaa käsikirjoitus jättää hahmot hivenen etäisiksi, koska aikaa heidän esittelemiseensä ei juuri käytetä aikaa. Esimerkiksi yhden hahmon nimi mainitaan vasta elokuvan loppupuolella, enkä meinannut kuollaksenikaan muistaa hahmon nimeä, vaikka kirjan olenkin pariin kertaan lukenut.

Kuten alkuperäisessä teoksessakin, Derryn pikkukaupungissa alkaa kadota lapsia, ja monet heistä löytyvät kuolleena. Pääseitsikolle käy nopeasti selväksi, että myös he ovat vaarassa, kun he yksi toisensa jälkeen kohtaavat kovin elävän oloisia kauhukuvia, yleensä ammennettuna heidän omista peloistaan ja heikkouksistaan. Enemmin tai myöhemmin kauhu ottaa jokaisen kohdalla pellen ulkomuodon, ja koska heikot ja sorretut pitävät yhtä, he jakavat myös pelkonsa keskenään. Heidän nokkamiehensä Bill Denbrough johtaa ryhmän taisteluun muotoa muuttavaa demonia vastaan. Demonin nimi on Se.

Pääosissa esiintyvät Jaeden Lieberher Bill Denbroughina ja Bill Skarsgård Pennywisena. He hoitavat roolinsa osuvasti, joskin Lieberheriltä olisivin toivonut hieman monipuolisempaa naamaa. En tunnistanut näitä kahta näyttelijää nimeltä, ja muutkin ovat minulle tuikituntemattomia. Heistä on hankala sanoa mitään; he olivat lähes koko ajan ruudussa, mutta en muista heistä siltikään juuri mitään erityistä. He vastasivat kyllä hyvin Kingin alkuperäisiä kuvauksia yhtä hahmoa lukuunottamatta, mutta jäivät jotenkin kovin etäisiksi hahmoiksi. Ainoastaan Pennywise jää mieleen, sillä hänen kohdallaan ohjaaja oli keksinyt muutamia hauskoja kommervenkkejä, jotka tekivät hahmosta mieleenpainuvan.

Vaikka henkilöohjaus ei ihan mielekkäämmillään ollutkaan, kerronnallinen ja tekninen kuvaus sen sijaan on paikallaan. Tarina kulkee eteenpäin jouhevasti, eikä missään vaiheessa löydy sellaista otosta, etteikö katsoja olisi selvillä siitä, mitä kuvassa on tarkoitus tapahtua. Ei edes sellaisissa kohdissa, jotka tahallaan koittavat viedä hahmoja ja katsojaa harhaan kauhukuvien luonnissa.

Siitä päästäänkin elokuvan suurimpaan kompastuskiveen, eli kauhuun. Sanon sen suoraan, minua ei pelottanut kertaakaan tämän elokuvan aikana. Sillä toki voi olla tekemistä, että tiesin mitä tarina pitää sisällään, mutta petyin silti, että säikyttely pohjautuu juurikin niihin vanhimpiin elokuvamaailman temppuihin, eli koviin, äkkinäisiin ääniin, nopeasti sätkiviin liikkeisiin ja leikkauksiin. Melkeinpä kaikissa nykykauhuelokuvissa on juurikin nämä samat tehokeinot, eivätkä ne valitettavasti enää toimi. Onneksi makaaberi kuvitus pelastaa sen, mitä pelastettavissa on.

Tästä kompastuksesta huolimatta lähdin teatterista pois hyvin mielin, ja jään odottamaan tulevaa jatko-osaa, jossa Se, ja Häviäjien kerho (pääosan lapset) palaavat Derryyn tekemään Siitä lopullisesti selvää. Itselleni ohjaajatulokas Andy Muschietti teki hyvää jälkeä, ja toivon hänelle menestystä elokuvien ohjaamisen saralla.

Se
Ohjaus: Andy Muschietti
Pääosissa: Jaeden Lieberher, Bill Skarsgård

Musta torni

On olemassa eepoksia, ja sitten on Eepoksia. Näistä isolla eellä kirjoitetuista yksiköistä olen onnistunut lukemaan kolme, ja Stephen Kingin Musta torni on ehdottomasti yksi niistä. Teoksen on King itse maininnut pääteoksekseen, ja useissa Kingin teoksissa onkin viittauksia Mustaan torniin. Aiheesta on yritetty vuosikausia tehdä filmatisointia niin isolle kuin pienellekin ruudulle, mutta suunnitelmat ovat aina johonkin kariutuneet. Vuonna 2017 Columbia Pictrures onnistui kuitenkin tuomaan elokuvan valkokankaille. Katsotaanpa miten he onnistuivat pyrkimyksissään.

En pidättele kiireisempiä lukijoita tämän kauempaa, eivät kovin hyvin. Elokuvaa katsoessani vakuutin itselleni, etten vertaa arvostelussani elokuvaa kirjoihin, vaan koitan arvioida sen omana teoksenaan. Pyrkimyksestäni huolimatta en siihen kerta kaikkiaan pysty. Elokuva yhdistelee elementtejä yli 2000-sivuisesta Eepoksesta, ja puristaa ne puoleentoista tuntiin. Valitettavasti tämä aika ei riitä kaikelle sille, mitä King kirjoissaan kuvaa. Suuri osa hahmokaartista loistaa poissaolollaan, ja nekin jotka ovat valkokankaalle päässeet, eivät ole sellaisia kuin kirjoissa kuvataan. Toki asialle voi antaa vihreää valoa sen perusteella, että se ei kuvaa kirjojen tapahtumia, vaan toimii ikään kuin jatko-osana sille. Noita jatko-osan elementtejä tosin ei juuri huomaa katsottaessa, ellei niitä oikein hakemalla hae. Elokuva vilisee pieniä viittauksia siellä täällä, mutta jotenkin minusta tuntuu, että jos hahmot olisi nimetty toisin, ei tätä olisi äkkiseltään luullut Mustaksi torniksi.

Elokuvan ohjauksesta vastaa tanskalaisohjaaja Nikolaj Arcel. Aikaisemmin rooliin kiinnitetty Ron Howard toimii elokuvan tuottajana. Tuotantopuolessa ei sinänsä ole valittamista, sillä lavasteet ovat uskottavan näköisiä. CGI:tä tosin käytettiin melkoisen paljon läpi koko elokuvan. Toimintakohtauksissa kamera pysyy vakaana, mutta nopeat leikkaukset eivät aina ole täysin ymmärrettäviä siitä, mitä sillä koitetaan hakea takaa. Pyssyn takana revolverimies Roland Dechainina esiintyy Idris Elba, joka hoitaa roolinsa hyvin, joskin häntä näkyy elokuvassa paljon vähemmän kuin mitä odotin päähenkilöltä. Lisäksi hänen puhetapansa on paikoin hieman omituista, sanoisinko jopa "gangstamaista", mutta vain joissain kohdissa. Mustiin puetun miehen roolissa haahuilee eksyneen oloinen Matthew McConaughey, joka sinkoilee siirtimillä ja taikavoimilla pitkin maita ja mantuja nopeammin kuin mieli pysyy perässä. Elokuvan oikea päärooli Jake Chambers (eniten ruutuaikaa) on myönnetty uudelle tulokkaalle Tom Taylorille. Hänet löydettiin maailmanlaajuisen roolihaun myötä, mutta joten minua kummastuttaa se, että rooliin on palkattu näin kivikasvoinen näyttelijä. Ilme on tismalleen sama koko elokuvan ajan, oli tilanne sitten mikä hyvänsä. Onko tämä sitten näyttelijän vai ohjaajan syytä, en tiedä.

Yleisilme on yllättävän hyvä, ottaen huomioon, että tuotantobudjetti oli "vain" 60 miljoonaa dollaria, nykypäivän eeppisille elokuville se on todella vähän. Videopeli-CGI:ltä on suurimmaksi osaksi vältytty, ja ainakin Elban näyttelijäntyö on pääasiassa hyväksyttävää. Käsien liikkeet revolveria ladatessa olivat erityisesti hienosti kuvattu, mutta valitettavasti se on ainoa Revolverimiehen taito, joka kirjoista en elokuvaan tuotu.

Ja sitten vielä siihen asiaan, josta ei saa puhua. Mielestäni Roland Deschain on valkoihoinen, ja sellaiseksi hänet olisi pitänyt tässäkin elokuvassa kuvata. Minulla ei ole mitään Idris Elbaa, tai muitakaan tummaihoisia näyttelijöitä vastaan, mutta tässä asiassa en anna periksi.

Jos olet lukenut kirjat, en voi suositella elokuvaa katsottavaksi, koska siitä tulee mitä suurimmalla todennäköisyydellä paha olo. Uudeksi kokemukseksi elokuva kelvannee kertakatsottavaksi, mutta ei valitettavasti sen enempään. Sääli, sillä tämä on yksi niistä teoksista, jotka ansaitsisivat todellisen filmatisoinnin.

Ohjaus: Nikolaj Arcel
Pääosissa: Idris Elba, Matthew McConaughey & Tom Taylor.
Tuotanto: Columbia Pictures.