Justice League

Ryhmä kokoon! On aika kasata yhteen DC:n supersankarien parhaimmisto ensimmäistä kertaa näyteltynä valkokankaalla. Batman V. Superman: Dawn of Justice (BvS) -elokuvan lopussa yhteisen hyvän puolesta liittoutuneet Batman ja Ihmenainen kasaavat ympärilleen Vesimiehen, Salaman ja Kyborgin puolustamaan maailmaamme valloittajaa vastaan. Pitkä odotus päättyi viimein, ja elokuva on nyt julkaistu. Ja se on kaikin puolin katsomisen arvoinen.

BvS:n saama negatiivinen palaute muutti Warner Brosin ja DC Filmsin tapaa lähestyä uusia elokuvia. Synkkä ja toivoton maailma sai väistyä viimeistään kesällä julkaistun Wonder Womanin myötä toiveikkaan ja inspiroivan maailman tieltä. Aiemmat supersankarielokuvat, Man of Steelin ja BvS:n ohjannut Zack Snyder hyppäsi jälleen kerran puikkoihin, ja lupasi tällä kertaa tuoda esille positiivisemman tarinan. Valitettavasti Snyder joutui perhesyistä jättämään projektin kuvausten jälkeen, ja tilalle astui aiemmin Marvelin supersankareita ohjannut Joss Whedon, jonka kanssa tuotanto vietiin loppuun.

Kahden ohjaajan, sekä studion, jälki näkyy lopullisessa elokuvassa. Tasan kahden tunnin mittaiseen elokuvaan on sullottu niin paljon tavaraa, kuin vain mahdollista, ja silti tuntuu että aikaa elokuvalle annettiin liian vähän. Alkupuolisko kuluu paikasta toiseen vinhasti hypähdellen, kun uusia sankareita, ja yksi konnakin, esitellään katsojille melkoisen nopeaa tahtia. Onneksi hahmojen taustoihin on kulutettu sen verran aikaa, ettei hahmoja tuntematon jää täysin tyhjän päälle.

Roolinsa edellisestä elokuvasta uusivat Ben Affleck Batmaninä, Gal Gadot Ihmenaisena ja Henry Cavill Teräsmiehenä. Heidän suorituksensa ovat tasaisen onnistuneita, joskin Batmanin rooli antaa tällä kertaa Affleckille hieman enemmän tilaa revittelyyn. Myös huippunopean Salaman rooliin antautuva Ezra Miller tekee pidettävän ja helposti lähestyttävän suorituksen ryhmän nuorimpana, ja vähiten kokeneimpana jäsenenä. Hänen kommenttinsa heristävät usein nauruhermoja, mutta samalla hän osaa esittää myös vakavampaa puolta keskustellessaan vankilassa viruvan isänsä kanssa. Kyborgina nähdään lähinnä teatterin lavalla vaikuttanut Ray Fisher, ja Vesimieheksi on palkattu etenkin naisten mieleen oleva lihaskimppu Jason Momoa. Näyttelijöistä Fisher jää vähimmälle huomiolle, pääosin siksi, että suurin osa hänen työstään hukkuu CGI-vartalon alle.

Tietokone-efekteistä pitää mainita sekin, että paikoitellen tuntuu siltä, ettei kaikkia efektejä ole saatu loppuun, tai ne on tehty huitaisten. Onneksi näitä lapsuksia sattui eteen vain muutamia, eivätkä ne muutamatkaan kohdat haitanneet katselukokemusta. Kameratyöskentely osuu hyvin kohdilleen, eikä elokuvassa ole käytetty liian paljon epäselviä leikkauksia, edes toimintakohtauksissa. Toimintaa löytyy elokuvasta paljon, mutta kohtauksista ainoastaa lopputaistelu valloittaja Steppenwolfia vastaan kestää toivottua kauemmin. En halua spoilata liikaa, mutta elokuvan keskivaiheilla eteen tulee toinen koko ryhmää koskettava taistelukohtaus, joka on yksi supersankarihistorian onnistuneimpia tunnelatauksensa ansiosta.

Mielenkiintoista on huomata se, miten toimintaa elokuvaan mahtuu paljon, mutta muuta on leikattu sen tieltä pois tiuhaan. Elokuvan neljästä trailerista jokainen sisältää kohtauksia, jotka lopullisesta teatterijulkaisusta puuttuvat. Ne on mitä todennäköisimmin leikattu pois studion käskystä pitää elokuva kaksituntisena. Aika näyttää oliko ratkaisu oikea, sillä uskon vahvasti, että tästä on tuloillaan pidennetty versio, jahka kotijulkaisun aika alkuvuodesta 2018 koittaa.

Justice League on inspiroiva supersankarielokuva, jonka parissa viihtyy mukavasti kaksi tuntia. Se ei ole maailmahistorian merkkipaalu, edes supersankarien mittapuulla, mutta viihdyin sen parissa muikeasti, ja odotan jo nyt että saan nähdä sen uudestaan kotisohvaltani käsin. Ainoa haittapuoli tässä on se, että DC:n seuraava elokuva, Aquaman, julkaistaan vasta joulukuussa 2018. Miten ihmeessä jaksan odottaa jatkoa sinne asti?

Ohjaus: Zack Snyder
Pääosissa: Ben Affleck, Henry Cavill, Gal Gadot, Ezra Miller, Jason Momoa, Ray Fisher

Suicide Squad

Warner Bros. ja DC Comics pääsivät oikein kunnolla jaetun universumin makuun, kun Teräsmies ja Batman kohtasivat valkokankaalla ensimmäistä kertaa näytellyssä elokuvassa. Zach Snyderin synkeä kuva ei ollut kaikkien mieleen, mutta parivaljakolla oli suunnitteilla jotain aivan toisenlaista. Valkokankaalle marssitettiin pahiskavalkadi räikeissä 80-luvun neonväreissä. Onnistuminen oli monenkirjavaa sekin.

Hahmokavalkadi on tällaiseen elokuvaan todellakin valtaisa. Päähahmoja on peräti 10, joten hahmojen esittelyyn varattu aika elokuvan alusta jätti juonen junnaamaan paikoilleen pitkäksi aikaa. Esittelyyn käytetty aika jää valitettavasti muutaman hahmon osalta turhaksi, sillä yksi heistä kuolee ennen kuin hän ehtii oikeastaan mitään tehdäkään. Hahmokavalkadista eniten esille nousee Deadshotin roolissa muriseva Will Smith, Harley Quinnin virkaa räiskyvästi (ja seksikkäästi) hoitava Margot Robbie, sekä Jokerina pohjalla Jared Leto.

Entisen merisotilaan, David Ayerin, kynäilemä ja ohjaama elokuva sijoittaa melko pian Batman v. Superman -elokuvan jälkeen, jossa Teräsmies on saanut surmansa taistelussa. Yhdysvaltojen tiedustelupäällikko Amanda Waller värvää vangittujen superrikollisten joukosta Iskuryhmä X:n, jonka tehtävä on puolustaa Yhdysvaltoja mahdollisia hyökkäyksiä vastaan. Ryhmään kuuluvat tarkka-ampuja Deadshot, hulluuteen vajonnut psykiatri Harley Quinn, australialainen pankkirosvo Kapteeni Bumerangi, pyrokineetikko El Diablo, hirviöksi muodostunut Killer Croc, muinainen noita Lumoojatar sekä joku Slipknot (kuolee alussa). Lisäksi ryhmään on värvätty japanilainen kostaja Katana ja ryhmää johtaa eversti Rick Flagg. Melkoinen määrä hahmoja hoidettavaksi siis.

Pitkästä esittelykierroksesta huolimatta suuri osa hahmoista jää etäiseksi kaartin koon ja elokuvan rajatun mitan vuoksi. Kunnollista kehitystä kokevat vain Deadshot, Harley Quinn ja El Diablo. Edes Jokeri ei esiinny elokuvassa juuri edukseen, ja luultavasti hahmon tunnettuus on ainoa syy, miksi hän elokuvassa esiintyy. Sääli sinällään, koska Jared Leto tekee hyvää työtä luodakseen uudelleen hahmon, joka edellisen esittäjänsä suorituksen myötä ei juuri fanikannan mielestä kaipaa muutosta. Margot Robbie tuo ensi kertaa valkokankaille Harley Quinnin, ja onnistuukin olemaan monipuolinen, ja samalla täysin sekopäinen. Will Smithin Deadshot sen sijaan vaikuttaa jopa eräänlaiselta älyköltä, ja soveltuukin ryhmän johtohahmoksi.

Hahmojen keskellä unohdin puhua kokonaan juonesta. No, sattuuhan sitä. Lyhykäisyydessään ryhmän kokoomisen jälkeen Lumoojatar onnistuu pettämään isäntänsä, ja ryhtyy äskettäin vapautetun veljensä kanssa rakentamaan jonkinlaista tuomiopäivän konetta, joka polvistaa maailman hänen jalkojensa juureen. Iskuryhmä X kutsutaan taistelemaan tätä pahuutta vastaan.

Nyt koitan hieman vähentää hahmoista puhumista, jotta saan elokuvan muut aspektit otettua huomioon. Ohjaaja Ayerin käsikirjoitus ei juuri jätä miettimisen varaa, vaan katsojaa saa eteensä mässäilevän toimintaelokuvan, jota on höystetty puujalkavitseillä ja menneitten vuosien rock-hiteillä. Ohjaustyyli on nopeatempoinen, joka takaa, ettei elokuvan edetessä ehdi tylsistymään, vaan koko ajan tapahtuu jotakin. Nopeasta ohjaustyylistä huolimatta toimintakohtauksen on toteutettu hyvin, eikä katsojan tarvitse jäädä arvailemaan, mitä oikein on tapahtunut. Toimintakohtauksen on toteutettlu tyylillä, eikä CGI:n käyttökään häirinnyt minua elokuvan kestäessä.

DC:n elokuvat ovat aina olleet tunnettuja laadukkaasta musiikistaan, eikä poikkeusta tehdä tälläkään kertaa. Vuosien ajan DC:n hovisäveltäjän virkaa hoitaneen Hans Zimmerin siirryttyä BvS:n myötä pois genren parista, palkattiin elokuvaa varten uusi säveltäjä: Steven Price. Kohtalokkaat tunnelmat väistyivät uudenlaisen soundin tieltä, joka sopiikin tähän elokuvaan paremmin, kuin Zimmerin mahtipontiset melodiat.

Kriitikot eivät tälle elokuvalle lämmenneet, mutta lippuluukulla elokuva pärjäsi mainiosti, ja tuotti lähes 750 miljoonaa yhdysvaltain dollaria tuloja. Lisäksi palkintoja elokuvalle myönnettiin muun muassa musiikista ja maskeerauksesta, josta elokuvalle myönnettinkin peräti Oscar-patsas.

Viihdyin elokuvan parissa niin leffateatterissa, kuin kotonakin. Uusintakatselut ovat olleet pitempää versiota, josta löytyy 13 minuuttia valkokankangasversiota enemmän materiaalia. Käsikirjoitus on toki höttöä, mutta joskus on asiallistakin naksauttaa aivot pois päältä ja yksinkertaisesti nauttia komeasti toteutetusta mäiskeestä. Lipputulojen puolesta voinen väittää etten ole väärässä. Eikä tuotantoyhtiökään ole elokuvaa unohtanut, sillä jatko-osa on jo jonkinlaisella suunniteluasteella. Lisäksi julkaisuun on luvattu spin-off, joka keskittyy enemmän Harley Quinnin ja Jokerin suhteeseen. Robbie ja Leto ovat jo lupautuneet palaamaan rooleihinsa, joten mikäs tässä odotellessa.

Batman V. Superman: Dawn of Justice

Vuoden 2013 Man of Steel palautti Teräsmiehen valkonkaille. Vaikka elokuvasta ei tullutkaan jättimäistä kassamagneettia, takoi se silti kunnioitettavat 663 miljoonaa dollaria lippuluukuilla. levittäjä Warner Bros ja DC Comics, sekä tietysti ohjaaja Zack Snyder hamusivat vielä suurempaa menestystä, ja mikä olisikaan merkittävämpää kuin tuoda Teräsmies takaisin, ja asettaa hänet vastakkain Batmanin, tunnetuimman DC Comics -hahmon, kanssa. Man of Steelin pohjalle rakennettiin tämä jatko-osa ja samalla Batman vs. Superman (BvS lyhyesti) aloitti kunnolla DC Comicsin hahmoille luodun jaetun universumin, joka tulisi sisältämään runsaasti elokuvia vuosien varrella.

Elokuva alkaa takaumalla Metropoliksen taistelusta, jossa osa kaupunkia tuhoutui täysin Teräsmiehen ja kenraali Zodin taistelussa. Taistelua seuraa maasta käsin liikemies Bruce Wayne, joka on tullu kaupunkiin auttaakseen firmansa työntekijät pakoon. Hän saa kuitenkin nähdä ympärillään pelkkää tuhoa, ja ryhtyy aktiivisesti etsimään keinoa tuhota maapallolle saapunut muukalainen.

Kahden supertitaanin vastakkainasettelua höykytettiin markkinakoneistossa miltei loputtomiin asti, ja muistan edelleen miten verkkosivustoilla käytiin keskuteluja siitä kumpi voittaa. Molemmat näistä jatkuivat siitäkin huolimatta, että viimeistään elokuvan toinen traileri paljasti täysin sen, miten kilpasilla käy. Toki voin väittää sen olleen tarkoituksellistakin, sillä markkinakoneisto halusi myös osaltaan rakentaa jaettua universumia, ja esitellä elokuvan kolmannen supersankarin, ensimmäistä kertaa valkokankaalla esiintyvän Ihmenaisen.

Teräsmiehen rooliin palaa jykeväkasvoinen Henry Cavill, kun taas Batmaniksi maaniteltiin toinen jäyhänaama; Ben Affleck. Suurin osa roolihahmoista palasi Man of Steelin parista, ja uusiin rooleihin valittiin Jesse Eisenberg Lex Luthoriksi ja Gal Gadot Ihmenaiseksi. Hahmot, myös sivuhahmot, pääsevät melko suurissakin rooleissa kameran eteen, eikä kukaan hahmoista jää etäiseksi katsojalle. Sen sijaan suurin ero Man of Steeliin on se, että hahmot eivät hymyile juuri lainkaan. Elokuva on hyvin synkkä, jopa iloton, ja tämä käy pitemmän päälle raskaaksi katsojalle, varsinkin sellaiselle joka ei välillä osaa piristyä toimintakohtauksista.

Man of Steelistä poiketen, draama kulkee reaaliaikaisesti eteenpäin ilman liikoja takaumia menneestä. Elokuva seuraa kahtaalta molempia päähenkilöitä kun Batman koittaa selvittää keinoja voittaa Teräsmies, Kryptonin pojan itsensä rypiessä epäuskossa itseään ja kohtaloaan kohtaan. Lex Luthot luonnollisesti näkee molempien heikkoudet, ja usuttaa heidät toistensa kimppuun samalla, kun itse vetelee naruja taustalla.

Vaikka juonenkuvio on melko selvä, käsikirjoitus ontuu muutamissa kohdissa. Näissä kohtauksissa hahmot eivät käyttäydy luonnollisesti, ja näitä ratkaisuja onkin tehty yleensä juuri kohtauksiin, josta halutaan päästä enemmän tai vähemmän nopeasti seuraavaan kliimaksikohtaan. Jos hahmot käyttäytyisivät luonnollisesti, juonta ei voisi pitää nykyisellään. Juonessa on synkkää, ja samaa voidaan sanoa myös kuvauksesta. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö kuvaus olisi onnistunutta, sillä pidän kuvakulmista ja myös toimintakohtaukset on onnistuttu kuvaamaan uskottavasti. Sen sijaan värimaailma olisi kaivannut ehostusta, sillä tuntuu kuin koko elokuvan ajan ruudun päällä olisi ollut harmaan tai pimeyden filtteri vääristämässä värejä.

Vaikka elokuvassa onkin muutama kohtaus, josta on väännetty meemejä Internetin palsoilla herraties kuinka paljon, en pidä elokuvaa läheskään sen saaman nuivan vastaanoton arvoisena, vaan paikoitellen jopa pidän siitä. Toimintakohtaukset on kuvattu huolellisesti, ja pidän edelleen hahmoista, vaikka he eivät täysin luonnollisesti aina käyttäydykään. Lisäksi viittaukset muihin hahmoihin ja tulevaisuuden elokuviin kutkuttelevat mieltäni edelleen, kenties siksi että hahmoja ei ole vielä tämän kirjoituksen ilmestyessä valkokankaalla juuri nähty.

BvS kannattaa katsoa, varsinkin jo pitää DC hahmoista ennakkoon. Itse katsoin tätä arvostelua varten pidennetyn Ultimate Editionin, joka on kyllä melkoinen pala nieltäväksi, mutta lopulta siitä jäi hyvä maku suuhun, vaikka muutama rusina pullan sekaan oli eksynytkin. Ja sitäpaitsi, toivo on supersankareiden tärkein lahja lukijakunnalle. Kaiken synkkyyden keskellä viimeinen sekunti ennen lopputekstejä palauttaa toivon tulevaisuudesta miltei kenen tahansa sydämeen, eikä vähiten Hans Zimmerin upean kappaleen takia. Kun liekki palaa, palakoon se voimakkaasti; siinä on supersankarien lahja katsojilleen.

Ohjaus: Zack Snyder
Pääosissa: Henry Cavill, Ben Affleck, Amy Adams, Jesse Eisenberg, Diane Lane, Jeremy Irons, Gal Gadot