Solo - A Star Wars Story

Disney palautti menestyksekkäästi Star Wars -saagan valkokankaille vuonna 2015 kun eeppisen saagan seitsemäs osa, The Force Awakens saapui elokuvateattereihin. Se hiveli niin voimakkaasti alkuperäisen trilogian nostalgiahermoja, että menestys oli taattu. Disney päätti samalla, että se ei tee vanhaan tapaan kolmea elokuvaa ja jätä hommaa siihen, vaan päätti pistää koneiston pyörimään taustalla oikein kunnolla. Tuloksena on sarja sivutarinoita, joissa kerrotaan aiemmin vain viitatuista tarinoista ja hahmojen menneisyydestä. Nyt teattereihin saapuu toinen tällainen sivutarina, Solo, jossa nimensä mukaisesti keskitytään tunnettuun palkkionmetsästäjään, Han Soloon. Onko siinä onnistuttu? No ei ole.

Huomioon tulee ottaa monet mutkat elokuvan kehityksessä. Alun perin ohjaajiksi palkatut Phil Lord ja Christopher Miller saivat kesken kuvausten kenkää "taiteellisten erimielisyyksien" vuoksi. Huhut pääosassa Harrison Fordin suuria saappaita täyttävän Alden Ehrenreichin sopimattomuudesta kameran eteen ei myöskään antanut suuria odotuksia. Valitettavasti pelot kävivät toteen, vaikka ohjaajaksi valittiinkin merkittäviä elokuvia ohjannut Ron Howard. Näyttelijät vaikuttavat pökkelöisiltä paasatessaan vuorosanojaan milloin minkäkin poliittisen agendan puolesta. Kyllä vain, Star Warsin satutarinaan on ängetty nykypäivän politiikkaa oikeuskeskusteluineen päivineen. Niin valitettavaa kuin se onkin, siitä ei näytä enää pääsevän edes satumaailmoissa eroon.

Kun agendoista selviää, ja elokuvasta kävelee ulos, ei oikeastaan muista enää juuri ketään elokuvan hahmoista. Donal Gloverin näyttelemä Lando Calrissian vielä muistuttaa alkuperäistä näyttelijäänsä, mutta Ehrenreich ei ole lainkaan Fordin näköinen tai kaltainen. Muut hahmot eivät ole tuttuja alkuperäisestä elokuvasta. Mukana naiskauneutta tuomassa on Game of Thronesissa menestyksekkäästi tissejään esitellyt Emilia Clarke, mutta muut näyttelijät muistan pääasiassa animoitujen hahmojen ääninä. Legendaarista Chewbaccaa ei sentään ole CGI-animoitu, vaan ruskeakarvaisen murisijan puvun sisältä paljastuu suomalainen koripalloilija Joonas Suotamo.

Elokuvassa keskitytään siis Han Solon nuoruuteen ennen kuin hänestä tuli muikeasti mulkoileva palkkionmetsästäjä. Hänet esitetään tyttöystävänsä Qi'ran (Clarke) kanssa orjana paikalliselle gansteripäällikölle. He lähtevät karkuun, mutta kohtalon ivasta vain Han pääsee karkuun, ja vannoo palaavansa. Pelastusmatkalle mahtuu jos jonkinmoista kommellusta, joka on komean näköistä katseltavaa. CGI-taustat eivät hyppelehdi huomiotaherättäväsit eteen, eikä kuvanlaatu 3D-versiossakaan heikentynyt missään vaiheessa. Tämä on toisaalta tuttua jo tässä vaiheessa, sillä Disney tuottaa kerta toisensa jälkeen audiovisuaalisesti näyttävää katsottavaa.

Siihen hyvät puolet sitten valitettavasti jäävätkin. Tarinasta en enää muista mitään muutamia tyhjänpäiväisiä viittauksia lukuun ottamatta. Hahmot ovat paperinohuita, eikä heidän puolestaan tunne yhtään mitään. En haluaisi sanoa tätä ääneen, mutta juonenkuviotkin tuntuvat rakentuvan sen varaan, millainen yhteiskuntapoliittinen viesti sen taaksen saadaan rakennettua.

Käteen jää lopulta vain nostalgiarahastus, jolla ei ole oikein mitään omaa, ja vielä vähemmän mitään rehentelyn arvoista. Jos tämä on Disneyn nykyinen suunta Star Warsin kanssa, niin olen hyvin huolissani siitä. Pääsarjalla todennäköisesti pystytään ratsastamaan nostalgian voimalla vielä jonkin aikaa, mutta sivutarinat tuntuvat jo nyt vaivaannuttavilta. En suosittele.

Ohjaus: Ron Howard
Pääosissa: Alden Ehrenreich, Woody Harrelson, Emilia Clarke, Donal Glover, Thandie Newton, Joonas Suotamo

The Foreigner

Onkohan Jackie Chan koskaan tehnyt elokuvaa, jossa hän ei esittelisi legendaarisiksi muodostuneita Kung Fu -liikkeitään? Kuuleman mukaan hän olisi 70-luvulla jossakin aikuisviihde-elokuvassa ilman taistelutaitojaan esiintynyt, mutta jääköön sen tutkiminen toiseen kertaan. Chan tunnetaan parhaiten toimintakomedioista, joita hän on tehnyt yli 150 kappaletta aina 60-luvulta alkaen. Pääosa hänen elokuvistaan sisältävät komediallisia elementtejä, eivätkä harvoin ota itseään kovin vakavasti. Tällä kertaa ohjaajakonkari Martin Campbell on marssittanut valkokankaalle aiempaa selvästi vakavamman Jackie Chanin, vastaneyttelijänään niin ikään valkokankaiden veteraani Pierce Brosnan.

Kun sanoin Jackie Chanin roolin olevan tällä kertaa vakava, todellakin tarkoitan sitä. Hän ei ole pelkästään vakava, vaan suoranaisesti kuolemanvakava. Mies ei varmaankaan hymyile kertaakaan elokuvan aikana, vaan suoltaa vihaa, raivoa ja melankoliaa suustaan samalla kun pistää ihmisiä lakoon. Eipä Chanin näyttelemälle Ngoc Minh Quanilla juuri naurun aiheita olekaan. Tarinan alussa hänen tyttärensä kuolee sattumalta IRA:n järjestämässä pommi-iskussa Lontoossa. Quan vaipuu suruunsa yhä syvemmälle, ja kun tekijää ei saada kiinni, päättää hän ottaa oikeuden omiin käsiinsä. Quania vastassa on entinen IRA-radikaali, nykyinen hallituksen jäsen Liam Hennessy. Quan Hennessyn tietävän iskusta jotain ja alkaa terrorisoida tämän elämää kotitekoisilla pommeilla ja muilla pikaiskuilla. Hennessylle selviää nopeasti totuus Quanin edellisestä elämästä, johon kuuluu esimerkiksi Vietnamin sodan aikainen palvelus erikoisjoukoissa.

Politiikon ja terroristin välistä kissa ja hiiri -leikkiä seurataan tiiviisti koko vajaan kahden tunnin keston ajan. Quanin ja Hennessyn vaiheiden lisäksi seurataan vähän väliä ensimmäisen pommi-iskun  tekijöitä, poliiseja jahtaamassa heitä, ja Hennesseyn kumppaneita juonittelemassa omiaan. Kaikkien näiden koukeroiden seassa on paikoitellen hankala pysyä, sillä ohjaaja Campbell ei ole aivan 10 vuoden takaisessa James Bond -vireessä, eivätkä kaikki narut meinaa pysyä hänen kädessään. Elokuvassa seurataan limittäin montaa tahoa ja tapahtumapaikkaa, eikä niiden perässä meinaa jatkuvasti pysyä. Lisää soppaa hämmentää monet mainitut nimet, joiden takainen henkilö jää helposti tuntemattomaksi esittelyn puutteen vuoksi. Toimintakohtauksten pikaleikkauksetkin ovat paikoitellen kömpelöitä, ja vievät huomiota Chanin taidokkailta koreagrafioilta.

Tuttuun Chan-tyyliin koko huone on ase taistelussa, ja kaikkia mahdollisia esineitä käytetään paikoitellen raakaankin pahoinpitelyyn. Quan itse ei tapa naisia ja lapsia, mutta heitäkin elokuvan aikana pistetään lakoon muitten toimesta. Suurin osa uhreista on kuitenkin aikuisia miehiä. Kaupungin ja huoneistojen lisäksi taistelua käydään metsissä erilaisten aseiden ja ansojen kanssa, jotka muistuttavat kovasti Sylvester Stallonen tähdittämän Rambo-Taistelija -elokuvan vaiheita metsän armoilla. Paikoin tuntui, että kyseistä elokuvaa on katsottu paljonkin elokuvaa tehtäessä.

Tuotantobudjetti ei liene ollut suurensuuri, vaikka muutamia isoja räjähdyksiä elokuvassa tapahtuukin. Tuotanto on pääosin kiinalainen, minkä vuoksi Chan puhuu muutamissa kohtauksissa kiinaa kollegansa kanssa. Näiden kohtausten englannin kieliset käännökset on valitettavasti jätetty Suomessa esitettävään valkokangaskopioon ja häiritsevät paikoin suomisubien lukemista. Suomenkieliset teksityksetkään eivät ole kelvolliset, sillä paikoitellen välistä jätetään repliikkejä suomentamatta, kerran jopa niin, että ruudulla näkyi käännös ruotsiksi, mutta ei suomeksi.

Trillereiden haittapuoli on se, että ne yleensä kestävät katsomista vain kerran, ellei katsontojen välillä ole pitkiä aikoja. Tämäkin elokuva on viihdyttävä kertaalleen katsottuna, mutta toista kertaa en sitä aivan lähitulevaisuudessa katsoisi. Jännitys kun ei tuppaa rakentumaan, jos katsoja tietää mitä lopussa tapahtuu. The Foreigner on kaikin puolin tavanomainen toimintatrilleri, joka ei tarjoa katsojalleen mitään uutta. Jackie Chan ja Pierce Brosnan tekevät tavanomaisesta tyylistään poikkeavat roolit uskottavasti, olisivatpa käsikirjoitus ja ohjaus vain iskevämpiä. Mielelläni toisaalta näkisin Chanin toisenkin kerran vakavana ruudulla, joskin pieni pilke silmäkulmassa ei olisi seuraavalla kerralla haitaksi, mikäli tarina sen sallii.

Ohjaus: Martin Campbell
Pääosissa: Jackie Chan & Pierce Brosnan