SHAZAM!

"Pääasia, että on kivvaa" tokaisi Spede takavuosina televisio-ohjelmastaan. Viime vuosina myös supersankarielokuvien yleisö on todennut saman. Synkät, huumorittomat supersankarielokuvat ovat jääneet rutkasti värikkäiden ja vitsikkäiden kollegoidensa varjoon. Tämän päivän supersanakrielokuvat tarjoavat isoja spektaakkeleja, joita tehdään isolla rahalla ja markkinoidaan vielä isommalla. Hieman yllättäen DC päätti tehdä asiat täysin toisella tavalla: otetaan käsittelyyn  hieman tuntemattomampi supersankari, esitetään hänen syntytarinansa pienellä budjetilla ja katsotaan kuinka käy. Tässä vaiheessa rahallista kannattavuutta riskille ei voi vielä sanoa varmaksi, mutta lopputuloksena on hauska ja sydämellinen toimintaseikkailu, jonka parissa viihtyy vanhempikin.

Alun perin Fawcett Comicsin julkaisema, sittemmin DC:n omistukseen siirtynyt Shazam-hahmo, on kokenut monia muitakin muutoksia uransa varrella. Alun perin Kapteeni Marvel -nimellä tunnettu hahmo koki kurjan kuoleman Fawcettin ja DC:n välisissä oikeustoimissa, mikä jätti tavaramerkin pitkäksi ajaksi unholaan. Tällä välillä kilpaileva sarjakuvakustantamo Marvel nappasi nimimerkin omaan käyttöönsä, ja nykyään heillä onkin samanniminen hahmo niin sarjiksissa kuin muussakin mediassa. Tietenkin hahmojen taustat ovat täysin erilaisia, onneksi Shazam pääsee edukseen myös tässä.

Tarina kertoo nuoresta orpopojasta nimeltä Billy Batson, jolla on vaikeaa. Hän hukkasi kolmevuotiaana äitinsä huvipuistossa ja on etsinyt tätä siitä lähtien, karaten milloin mistäkin sijoituskodista. Philadelphiaan eksyttyään Billy päätyy jälleen uuteen sijoituskotiin, jossa hän tapaa mitä erikoisemman köörin sijoituslapsia. Erityisesti rampautunut Freddy Freeman tulee hänelle tutuksi. Eräänä päivänä Billy joutuu kesken päivän omituiseen paikkaan, jossa hän kohtaa Shazam-velhon, joka etsii puhdassydämistä ihmistä taistelijakseen pahuuden voimia vastaan. Sanomalla nimen taikasanana, Billy saa lähes Teräsmiehen veroiset supervoimat ja muuttuu aikuisen näköiseksi punapukuiseksi supersankariksi.

Tästä hauskanpito vasta alkaakin. Freddyn kanssa Billy kokeilee voimiaan erilaisten testien kautta. Kommelluksilta ei tietenkään vältytä matkan varrella ja pian Billy onkin kaupunkinsa julkkis esitellessään voimiaan julkisesti. Hän saa kuitenkin itsetunnolleen pahan kolauksen, kun hänet yhyttää kateellinen tohtori Thaddeus Sivana, joka oli Billy tapaan ehdolla Shazamin taistelijaksi, mutta tuli hyllytetyksi.

Hyvä vastaan paha -asetelmä on siis tällä kertaa kovin mustavalkoinen, mutta onneksi siitä ei koidu suurta haittaa. Tarina on miellyttävä, tunteikas ja vauhdikas, eikä kliseisiin juonikuvioihin sen vuoksi tule kiinnitettyä kovin paljoa huomiota. Ohjaaja David Sandberg tiimeineen on onnistunut saamaan 90 miljoonan dollarin budjetista rutkasti irti, eikä lopputulos milloinkaan näytä halvalta. Leikkaus säätää elokuvaan hyvän tahdituksen, unettavia vaiheita ei ehdi syntyä ja kaikesta toiminnasta saa jatkuvasti selvää. Lopputaistelu on ehkä hieman liian pitkä kaikkine kiemuroineen, onneksi sekin on sisällöltään viihdyttävä.

Näyttelijävalinnoissa on onnistuttu, erityisesti pääosaa esittävän Zachary Levin osalta. Levi osaa niin mutkattomasti esittää aikuisen ruumiissa olevaa teinipoikaa, että ihan kateeksi käy. Toisaalta käsikirjoituksessa on selvä ero hahmojen välillä, sillä Billy on selkeästi synkempi, ja jopa murjottaa paikoitellen. Sen sijaan supersankariksi muuntautuessaan hänestä tulee hassuttelija, joka ottaa kaiken irti uusista voimistaan, niin hyvässä kuin pahassa. Pahisten esittämiseen erikoistunut Mark Strong on myös vakuuttava Tohtori Sivana, samoin kuin Freddy Freemanina toimiva Jack Dylan Grazer. Muut hahmot jäävät valitettavan etäisiksi, ja heitä käytetään vain sellaisissa tilanteissa, joissa juoni tai elokuvan loppuratkaisu sitä vaativat.

Yksi pieni kritiikki pitää vielä elokuvan suomalaiselle julkaisijalle, SF:lle antaa. Ymmärrän kyllä, että olette päättäneet olla suomentamatta supersankarien nimiä, eli esimerkiksi Superman on suomennettuna Superman eikä Teräsmies. Se olisi OK, mutta kuitenkin tässä elokuvassa lempinimi Supes on kuitenkin käännetty Teris, joka ei suomennoksessa käy lainkaan laatuun. Kääntäkää tai olkaa kääntämättä, mutta älkää molempia!

Shazam! ei ole elokuvahistorian merkkiteoksia, eikä todennäköisesti jää edes supersankarigenressä erityiseksi merkkiteokseksi. Se on kuitenkin varsin nautollinnonin kahden tunnin annos, jonka kanssa ei tule aika pitkäksi. Seasta on mukavaa bongailla pieniä viittauksia hahmon menneisyyteen, eikä sen osaa DC:n supersankariuniversumin osana ole myöskään unohdettu. Se naurattaa, ihastuttaa ja viihdyttää juuri oikeassa määrin ja se lienee elokuvan tärkein tehtävä, ainakin minulle.

Ohjaus: David F. Sandberg
Pääosissa: Zachary Levi, Mark Strong, Asher Angel, Jack Dylan Grazer, Djimon Housnhou

Aquaman

Vuonna 2017 julkaistu DC-hahmojen kokoomaelokuva Justice League ei varmasti ollut sitä, mita tuotanto tai edes katsojat kuvittelivat. Kahden eri ohjaajan, ja studiopomojen toiveiden yhteen kasaama teos oli kovin huteran oloisesti koottu, eikä se katsojiakaan erityisemmin lippuluukuilla kiinnostanut. Joidenkin kyynikkojen odotusten vastaisesti DC:n elokuvamylly ei kuihtunutkaan, mutta pienen paussin julkaisija Warner Bros. kuitenkin halusi pitää. Justice Leaguen julkaisun aikaan ohjaaja James Wan oli jo saanut Aquamanin kuvaukset valmiiksi, mutta elokuva vietti jälkituotannossa yli vuoden. Vuoden odotus palkittiin lopulta joulukuussa 2018, kun vedenalainen spektaakkeli lopulta saapui markkinoille. Ja mikäli ette ole elokuvaa vielä nähneet, tehkää itsellenne palvelus, ja katsokaa elokuva isolta kankaalta, sen se on vähintään ansainnut.

Vimeistä lausetta pitänee hieman selventää. Merkittävä osa Aquamanin tapahtumista sijoittaa veden alle, eikä budjetissa ole säästelty visuaalisten efektien kanssa. Vedenalainen maailma on todella kaunis, värikäs ja viehättävä paikka. Kävin katsomassa elokuvan Finnkinon Scape-salissa, 3D:nä. Näinä aikoina väitetään 3D:n hiipuvan ja niin se kotioloissa vaikuttaa tekevänkin. Elokuvateatteripuolella sen sijaan kolmiulotteisia elokuvia näkee edelleen kohtalaisen usein, ja tämä jos mikä on omiaan oikeuttamaan kakkuloiden käytön. Atlantiksen uljas maailma esiintyy kolmiulotteisessa maailmassa edukseen, jolloin elokuvaan on entistä helpompi upota ja antaa tarinan viedä itseään eteenpäin. Tarina itsessään on hyvin yksinkertainen: kahdessa eri maailmassa (venealainen ja vedenpäällinen) syntyneet ja kasvaneet velipuolet kohtaavat toisensa erimielisyyksiensä vuoksi. Tarina on kerrottu useasti, eikä ole tälläkään kertaa erityisen yllättävä. Onneksi elokuvantekijät ovat tehneet paljon oikein, jotta tarinaa olisi mukava seurata.

Kameratyöskentely on vailla vertaansa. Olen nähnyt monta toimintaelokuvaa, mutta monikaan, kenties yksikään, ei pääse kameratyöskentelyssä Aquamanin tasolle. Monet toimintakohtaukset (ja niitä on kuulkaa paljon) sisältävät pitkiä, ja hankalan näköisiä kamera-ajoja, jotka on jollain ihmeen kaupalla saatu toimimaan. Pontta tuovat myös upeasti animoitu vedenalainen maailma kaikkine myyttisine olentoineen ja teknologioineen. Wan on efektiryhmineen marssittanut valkokankaalle kaiken taitonsa, eikä lopputulosta pysty mitenkään väittämään laimean näköiseksi. Vedenalaista maailmaa ei ole aiemmin elokuvan historiassa esitelty näin laajasti ja kauniisti; vedenalainen Atlantis on värikäs, ja mielikuvituksellinen maa, jossa ihmeteltävää riittää niin katsojille kuin sinne ensi kertaa saapuvalle Arthur Curryllekin.

Vesimiehemme Arthur Curry, jota esittää kaikkien, erityisesti kauniimman sukupuolen, rakastama karvanaama Jason Momoa tapaa ryyppyreissunsa päätteeksi kuvankauniin Meran (Amber Heard), joka koittaa varoittaa Arthuria vedenalaiselta invaasiolta. Arthurin velipuoli Orm, on noussut Atlantiksen valtaistuimelle, ja aikoo  julistaa sodan pintakansalle merten roskaamisen takia. Hän aikoo yhdistää merenalaiset heimot ja julistautua kuninkaaksi, Merimestariksi, hinnalla millä hyvänsä, ja käyttääkin niin diplomatiaa kuin kiristystä ja väkivaltaakin päämääriensä toteuttamiseksi. Estääkseen Ormin suunitelmat, on Arthurin yhdessä Meran kanssa etsittävä käsiinsä kuningas Atlanin kolmikärki, jota legendojen mukaan pystyy käyttämään vain oikea kuningas.

Näyttelijät suorittavat uskottavasti roolinsa, ja jopa hoopoilut onnistuvat ilman myötähäpeän tunteita, vaikka ehkä sellaisille joissain kukkiensyöntivitseissä olisikin ollut tarvetta. Vitsejä tulee vastaan useasti, mutta vakavalla naamallakin osataan välillä näytellä. Näyttelijöillä ei taatusti ole ollut helppoa roikkua vaijereista päivät pitkät vihreässä huoneessa näytellen ratsastavansa hailla tai merihevosella tai milloin milläkin. Luultavasti myös puhumiskohtaukset on jouduttu kuvaamaan vaijereiden avulla, sillä vedenalainen leijaileminen on läsnä lähes koko ajan.

Tätä arvostelua kirjoitettaessa Aquaman on jo noussut yhdeksi parhaiten lippuluukuilla menestyneistä DC-elokuvista ikinä, mikä on sinänsä pienoinen saavutus ottaen huomioon kuinka ala-arvoisessa asemassa hahmo on vuosikymmenten ajan ollut. Toisaalta en ihmettele suosiota: erityisesti Kiinassa ohjaaja James Wan on erityisen suosittu ja siellä Aquamanin tuotot ovatkin olleet merkittävän korkeita. Tämä antaa hyvän lähtökohdan DC:n hahmojen mahdolliselle uudelle nousulle. Odottelen jo vesi kielellä.