Disney palautti menestyksekkäästi Star Wars -saagan valkokankaille vuonna 2015 kun eeppisen saagan seitsemäs osa, The Force Awakens saapui elokuvateattereihin. Se hiveli niin voimakkaasti alkuperäisen trilogian nostalgiahermoja, että menestys oli taattu. Disney päätti samalla, että se ei tee vanhaan tapaan kolmea elokuvaa ja jätä hommaa siihen, vaan päätti pistää koneiston pyörimään taustalla oikein kunnolla. Tuloksena on sarja sivutarinoita, joissa kerrotaan aiemmin vain viitatuista tarinoista ja hahmojen menneisyydestä. Nyt teattereihin saapuu toinen tällainen sivutarina, Solo, jossa nimensä mukaisesti keskitytään tunnettuun palkkionmetsästäjään, Han Soloon. Onko siinä onnistuttu? No ei ole.
Huomioon tulee ottaa monet mutkat elokuvan kehityksessä. Alun perin ohjaajiksi palkatut Phil Lord ja Christopher Miller saivat kesken kuvausten kenkää "taiteellisten erimielisyyksien" vuoksi. Huhut pääosassa Harrison Fordin suuria saappaita täyttävän Alden Ehrenreichin sopimattomuudesta kameran eteen ei myöskään antanut suuria odotuksia. Valitettavasti pelot kävivät toteen, vaikka ohjaajaksi valittiinkin merkittäviä elokuvia ohjannut Ron Howard. Näyttelijät vaikuttavat pökkelöisiltä paasatessaan vuorosanojaan milloin minkäkin poliittisen agendan puolesta. Kyllä vain, Star Warsin satutarinaan on ängetty nykypäivän politiikkaa oikeuskeskusteluineen päivineen. Niin valitettavaa kuin se onkin, siitä ei näytä enää pääsevän edes satumaailmoissa eroon.
Kun agendoista selviää, ja elokuvasta kävelee ulos, ei oikeastaan muista enää juuri ketään elokuvan hahmoista. Donal Gloverin näyttelemä Lando Calrissian vielä muistuttaa alkuperäistä näyttelijäänsä, mutta Ehrenreich ei ole lainkaan Fordin näköinen tai kaltainen. Muut hahmot eivät ole tuttuja alkuperäisestä elokuvasta. Mukana naiskauneutta tuomassa on Game of Thronesissa menestyksekkäästi tissejään esitellyt Emilia Clarke, mutta muut näyttelijät muistan pääasiassa animoitujen hahmojen ääninä. Legendaarista Chewbaccaa ei sentään ole CGI-animoitu, vaan ruskeakarvaisen murisijan puvun sisältä paljastuu suomalainen koripalloilija Joonas Suotamo.
Elokuvassa keskitytään siis Han Solon nuoruuteen ennen kuin hänestä tuli muikeasti mulkoileva palkkionmetsästäjä. Hänet esitetään tyttöystävänsä Qi'ran (Clarke) kanssa orjana paikalliselle gansteripäällikölle. He lähtevät karkuun, mutta kohtalon ivasta vain Han pääsee karkuun, ja vannoo palaavansa. Pelastusmatkalle mahtuu jos jonkinmoista kommellusta, joka on komean näköistä katseltavaa. CGI-taustat eivät hyppelehdi huomiotaherättäväsit eteen, eikä kuvanlaatu 3D-versiossakaan heikentynyt missään vaiheessa. Tämä on toisaalta tuttua jo tässä vaiheessa, sillä Disney tuottaa kerta toisensa jälkeen audiovisuaalisesti näyttävää katsottavaa.
Siihen hyvät puolet sitten valitettavasti jäävätkin. Tarinasta en enää muista mitään muutamia tyhjänpäiväisiä viittauksia lukuun ottamatta. Hahmot ovat paperinohuita, eikä heidän puolestaan tunne yhtään mitään. En haluaisi sanoa tätä ääneen, mutta juonenkuviotkin tuntuvat rakentuvan sen varaan, millainen yhteiskuntapoliittinen viesti sen taaksen saadaan rakennettua.
Käteen jää lopulta vain nostalgiarahastus, jolla ei ole oikein mitään omaa, ja vielä vähemmän mitään rehentelyn arvoista. Jos tämä on Disneyn nykyinen suunta Star Warsin kanssa, niin olen hyvin huolissani siitä. Pääsarjalla todennäköisesti pystytään ratsastamaan nostalgian voimalla vielä jonkin aikaa, mutta sivutarinat tuntuvat jo nyt vaivaannuttavilta. En suosittele.
Ohjaus: Ron Howard
Pääosissa: Alden Ehrenreich, Woody Harrelson, Emilia Clarke, Donal Glover, Thandie Newton, Joonas Suotamo
