Rendel

"Mikä helvetin Rendel?", kysytte varmaan. Samaa kysyivät elokuvan hahmotkin, kun ensimmäistä kertaa nimen kuulivat. Minäpä valaisen asiaa. Rendel on Jesse Haajan käsikirjoittama ja ohjaama kotimainen(!) supersankariselokuva(!!), joka perustuu hänen omaan sarjakuvaansa samannimisestä synkästä kostajasta. Sarjakuvaa en ole lukenut, mutta varsinkin DC-supersankarileffat ovat olleet minulle jo jonkin aikaa tärkeitä merkkipaaluja, joten halusin kokeilla miten kotomaassa osataan.

Näitä kahta (DC ja Rendel) ei kuitenkaan sovi sen enempää verrata, koska lähtökohdat ovat aivan toiset. Siinä missä DC tuottaa elokuvansa isolla rahalla Amerikassa, Rendel on kuvattu Mikkelissä ja Varkaudessa indie-meiningillä (no niin, vertasin kuitenkin). Rendel ei ole oikeastaan supersankari, sillä hänellä ei ole mitään supervoimia, joka tekisi hänestä ylivoimaisen vihollisiinsa nähden. Hänen päätään ympäröi superkovasta aineesta tehty kypärä, ja kehoa suojaa prätkärotsi. Loput hän noitaa iskemällä pimeästä vihollisten kimmppuun yksi kerrallaan.

Tarinaa kerrotaan kahdella tasolla, välillä ollaan nykyhetkessä, jossa Rendel vaikuttaa, välillä taas seurataan hänen menneisyyttään ja tarinaa siitä, miten talousjohtaja Rämöstä tuli synkeä kostaja. Matkallaan menestyksestä pohjalle Rämö menettää miltei kaiken, mitä on elämässän haalinut, koska saa tietää liikaa häikäilemättömän johtaja Erolan bisneksistä. Erolan hanslankarit Rotikka ja Lahtaaja lähetetään tekemään Rämöstä selvää. Hän kuitenkin selviää, ja kostonhimossaan tekeytyy Rendeliksi.

Näyttelijät ovat pääosin itselleni tuntemattomia naamoja, esimerkiksi pääosan esittänyt Kris Gummerus oli täysin uusi tuttavuus, samoin pääantagonistia Rotikkaa näytellyt Rami Rusinen. Tutumpia näyttelijöitä olivat Matti Onnismaa, Renne Korppila sekä Aake Kalliala, jotka näyttelivät herra Erolaa, Lahtaajaa ja Marsalkkaa, samaisessa järjestyksessä. Toki mukaan mahtuu kliseitä, kuten vakavissa tilanteissa lauottavia puujalkavitsejä (miksi näitä on miltei kaikissa kotimaisissa elokuvissa?) sekä erityisesti Rendelin tapa puhua, joka on napattu miltei täysin Batman-elokuvista, joissa Lepakkomies puhuu madalletulla äänellä puvussa ollessaan.

Elokuvan maailma ei ole erityisen valoisa. Erolan firma valmistaa tässä dystooppisessa teoksessa lääkettä vakaviin sairauksiin, ja testaa sitä häikäilemättömästi kehitysmaailman lapsilla. Tämä näkyy kuvauksessa ja värinmäärittelyssä, sillä monet kohtaukset tapahtuvat yöllä. ja päiväkuvauksetkin on vedetty miltei kokonaan harmaaksi. Ihmisiä pistetään lakoon miltei jatkuvalla syötöllä, eikä kukaan tunnu oikein reagoivan välillä väkivaltaisiinkaan kuolemiin juuri mitenkään. Tuntuu kuin tässä maailmassa säälimätön murhaaminen olisi niin tavallista, että siitä ei enää välitetä. Ehkäpä tämä oli tarkoituskin, sillä en muistaakseni nähnyt elokuvassa yhtäkään poliisia.

Saatan kuulostaa negatiiviselta, mutta jos totta puhutaan, viihdyin elokuvan parissa. Kaksituntinen mätkintä meni hujauksessa, eikä kelloa tehnyt mieli katsoa missään vaiheessa. Kielimuurikaan ei haitannut, sillä elokuva oli kokonaan teksitetty suomeksi/englanniksi, riippuen siitä kumpaa kieltä ruudulla kulloinkin puhuttiin. Tämä auttoi myös kotimaisten elokuvien periongelmassa, eli puheen epäselvyydessä. Enkkutekstit pitivät huolen siitä, etten koskaan täysin missannut, mitä kukin hahmo milloinkin sanoi.

Jos elokuva menestyy, jatkoa saattaa olla luvassa. Toivottavasti näin, näkisin mielelläni mihin Rendel lähtee seuraavaksi taistelemaan epäoikeudenmukaisuutta vastaan. Toivottavasti kotijulkaisuun saadaan myös lisämateriaalia elokuvan teosta, sillä erityisesti tekovaihe kiinnostaa minua erittäin paljon. Olen yleensä sitä mieltä, että kotimainen elokuva on kunnianhimotonta, mutta tässä oli jo jonkin verran yritystä. Toivotaan, että muutkin ovat kanssani samaa mieltä siitä.

Ohjaus: Jesse Haaja
Näyttelijät: Kris Gummerus, Matti Onnismaa, Rami Rusinen, Renne Korppila, Alina Tomnikov, Tero Salenius, Aake Kalliala

Suicide Squad

Warner Bros. ja DC Comics pääsivät oikein kunnolla jaetun universumin makuun, kun Teräsmies ja Batman kohtasivat valkokankaalla ensimmäistä kertaa näytellyssä elokuvassa. Zach Snyderin synkeä kuva ei ollut kaikkien mieleen, mutta parivaljakolla oli suunnitteilla jotain aivan toisenlaista. Valkokankaalle marssitettiin pahiskavalkadi räikeissä 80-luvun neonväreissä. Onnistuminen oli monenkirjavaa sekin.

Hahmokavalkadi on tällaiseen elokuvaan todellakin valtaisa. Päähahmoja on peräti 10, joten hahmojen esittelyyn varattu aika elokuvan alusta jätti juonen junnaamaan paikoilleen pitkäksi aikaa. Esittelyyn käytetty aika jää valitettavasti muutaman hahmon osalta turhaksi, sillä yksi heistä kuolee ennen kuin hän ehtii oikeastaan mitään tehdäkään. Hahmokavalkadista eniten esille nousee Deadshotin roolissa muriseva Will Smith, Harley Quinnin virkaa räiskyvästi (ja seksikkäästi) hoitava Margot Robbie, sekä Jokerina pohjalla Jared Leto.

Entisen merisotilaan, David Ayerin, kynäilemä ja ohjaama elokuva sijoittaa melko pian Batman v. Superman -elokuvan jälkeen, jossa Teräsmies on saanut surmansa taistelussa. Yhdysvaltojen tiedustelupäällikko Amanda Waller värvää vangittujen superrikollisten joukosta Iskuryhmä X:n, jonka tehtävä on puolustaa Yhdysvaltoja mahdollisia hyökkäyksiä vastaan. Ryhmään kuuluvat tarkka-ampuja Deadshot, hulluuteen vajonnut psykiatri Harley Quinn, australialainen pankkirosvo Kapteeni Bumerangi, pyrokineetikko El Diablo, hirviöksi muodostunut Killer Croc, muinainen noita Lumoojatar sekä joku Slipknot (kuolee alussa). Lisäksi ryhmään on värvätty japanilainen kostaja Katana ja ryhmää johtaa eversti Rick Flagg. Melkoinen määrä hahmoja hoidettavaksi siis.

Pitkästä esittelykierroksesta huolimatta suuri osa hahmoista jää etäiseksi kaartin koon ja elokuvan rajatun mitan vuoksi. Kunnollista kehitystä kokevat vain Deadshot, Harley Quinn ja El Diablo. Edes Jokeri ei esiinny elokuvassa juuri edukseen, ja luultavasti hahmon tunnettuus on ainoa syy, miksi hän elokuvassa esiintyy. Sääli sinällään, koska Jared Leto tekee hyvää työtä luodakseen uudelleen hahmon, joka edellisen esittäjänsä suorituksen myötä ei juuri fanikannan mielestä kaipaa muutosta. Margot Robbie tuo ensi kertaa valkokankaille Harley Quinnin, ja onnistuukin olemaan monipuolinen, ja samalla täysin sekopäinen. Will Smithin Deadshot sen sijaan vaikuttaa jopa eräänlaiselta älyköltä, ja soveltuukin ryhmän johtohahmoksi.

Hahmojen keskellä unohdin puhua kokonaan juonesta. No, sattuuhan sitä. Lyhykäisyydessään ryhmän kokoomisen jälkeen Lumoojatar onnistuu pettämään isäntänsä, ja ryhtyy äskettäin vapautetun veljensä kanssa rakentamaan jonkinlaista tuomiopäivän konetta, joka polvistaa maailman hänen jalkojensa juureen. Iskuryhmä X kutsutaan taistelemaan tätä pahuutta vastaan.

Nyt koitan hieman vähentää hahmoista puhumista, jotta saan elokuvan muut aspektit otettua huomioon. Ohjaaja Ayerin käsikirjoitus ei juuri jätä miettimisen varaa, vaan katsojaa saa eteensä mässäilevän toimintaelokuvan, jota on höystetty puujalkavitseillä ja menneitten vuosien rock-hiteillä. Ohjaustyyli on nopeatempoinen, joka takaa, ettei elokuvan edetessä ehdi tylsistymään, vaan koko ajan tapahtuu jotakin. Nopeasta ohjaustyylistä huolimatta toimintakohtauksen on toteutettu hyvin, eikä katsojan tarvitse jäädä arvailemaan, mitä oikein on tapahtunut. Toimintakohtauksen on toteutettlu tyylillä, eikä CGI:n käyttökään häirinnyt minua elokuvan kestäessä.

DC:n elokuvat ovat aina olleet tunnettuja laadukkaasta musiikistaan, eikä poikkeusta tehdä tälläkään kertaa. Vuosien ajan DC:n hovisäveltäjän virkaa hoitaneen Hans Zimmerin siirryttyä BvS:n myötä pois genren parista, palkattiin elokuvaa varten uusi säveltäjä: Steven Price. Kohtalokkaat tunnelmat väistyivät uudenlaisen soundin tieltä, joka sopiikin tähän elokuvaan paremmin, kuin Zimmerin mahtipontiset melodiat.

Kriitikot eivät tälle elokuvalle lämmenneet, mutta lippuluukulla elokuva pärjäsi mainiosti, ja tuotti lähes 750 miljoonaa yhdysvaltain dollaria tuloja. Lisäksi palkintoja elokuvalle myönnettiin muun muassa musiikista ja maskeerauksesta, josta elokuvalle myönnettinkin peräti Oscar-patsas.

Viihdyin elokuvan parissa niin leffateatterissa, kuin kotonakin. Uusintakatselut ovat olleet pitempää versiota, josta löytyy 13 minuuttia valkokankangasversiota enemmän materiaalia. Käsikirjoitus on toki höttöä, mutta joskus on asiallistakin naksauttaa aivot pois päältä ja yksinkertaisesti nauttia komeasti toteutetusta mäiskeestä. Lipputulojen puolesta voinen väittää etten ole väärässä. Eikä tuotantoyhtiökään ole elokuvaa unohtanut, sillä jatko-osa on jo jonkinlaisella suunniteluasteella. Lisäksi julkaisuun on luvattu spin-off, joka keskittyy enemmän Harley Quinnin ja Jokerin suhteeseen. Robbie ja Leto ovat jo lupautuneet palaamaan rooleihinsa, joten mikäs tässä odotellessa.