Batman V. Superman: Dawn of Justice

Vuoden 2013 Man of Steel palautti Teräsmiehen valkonkaille. Vaikka elokuvasta ei tullutkaan jättimäistä kassamagneettia, takoi se silti kunnioitettavat 663 miljoonaa dollaria lippuluukuilla. levittäjä Warner Bros ja DC Comics, sekä tietysti ohjaaja Zack Snyder hamusivat vielä suurempaa menestystä, ja mikä olisikaan merkittävämpää kuin tuoda Teräsmies takaisin, ja asettaa hänet vastakkain Batmanin, tunnetuimman DC Comics -hahmon, kanssa. Man of Steelin pohjalle rakennettiin tämä jatko-osa ja samalla Batman vs. Superman (BvS lyhyesti) aloitti kunnolla DC Comicsin hahmoille luodun jaetun universumin, joka tulisi sisältämään runsaasti elokuvia vuosien varrella.

Elokuva alkaa takaumalla Metropoliksen taistelusta, jossa osa kaupunkia tuhoutui täysin Teräsmiehen ja kenraali Zodin taistelussa. Taistelua seuraa maasta käsin liikemies Bruce Wayne, joka on tullu kaupunkiin auttaakseen firmansa työntekijät pakoon. Hän saa kuitenkin nähdä ympärillään pelkkää tuhoa, ja ryhtyy aktiivisesti etsimään keinoa tuhota maapallolle saapunut muukalainen.

Kahden supertitaanin vastakkainasettelua höykytettiin markkinakoneistossa miltei loputtomiin asti, ja muistan edelleen miten verkkosivustoilla käytiin keskuteluja siitä kumpi voittaa. Molemmat näistä jatkuivat siitäkin huolimatta, että viimeistään elokuvan toinen traileri paljasti täysin sen, miten kilpasilla käy. Toki voin väittää sen olleen tarkoituksellistakin, sillä markkinakoneisto halusi myös osaltaan rakentaa jaettua universumia, ja esitellä elokuvan kolmannen supersankarin, ensimmäistä kertaa valkokankaalla esiintyvän Ihmenaisen.

Teräsmiehen rooliin palaa jykeväkasvoinen Henry Cavill, kun taas Batmaniksi maaniteltiin toinen jäyhänaama; Ben Affleck. Suurin osa roolihahmoista palasi Man of Steelin parista, ja uusiin rooleihin valittiin Jesse Eisenberg Lex Luthoriksi ja Gal Gadot Ihmenaiseksi. Hahmot, myös sivuhahmot, pääsevät melko suurissakin rooleissa kameran eteen, eikä kukaan hahmoista jää etäiseksi katsojalle. Sen sijaan suurin ero Man of Steeliin on se, että hahmot eivät hymyile juuri lainkaan. Elokuva on hyvin synkkä, jopa iloton, ja tämä käy pitemmän päälle raskaaksi katsojalle, varsinkin sellaiselle joka ei välillä osaa piristyä toimintakohtauksista.

Man of Steelistä poiketen, draama kulkee reaaliaikaisesti eteenpäin ilman liikoja takaumia menneestä. Elokuva seuraa kahtaalta molempia päähenkilöitä kun Batman koittaa selvittää keinoja voittaa Teräsmies, Kryptonin pojan itsensä rypiessä epäuskossa itseään ja kohtaloaan kohtaan. Lex Luthot luonnollisesti näkee molempien heikkoudet, ja usuttaa heidät toistensa kimppuun samalla, kun itse vetelee naruja taustalla.

Vaikka juonenkuvio on melko selvä, käsikirjoitus ontuu muutamissa kohdissa. Näissä kohtauksissa hahmot eivät käyttäydy luonnollisesti, ja näitä ratkaisuja onkin tehty yleensä juuri kohtauksiin, josta halutaan päästä enemmän tai vähemmän nopeasti seuraavaan kliimaksikohtaan. Jos hahmot käyttäytyisivät luonnollisesti, juonta ei voisi pitää nykyisellään. Juonessa on synkkää, ja samaa voidaan sanoa myös kuvauksesta. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö kuvaus olisi onnistunutta, sillä pidän kuvakulmista ja myös toimintakohtaukset on onnistuttu kuvaamaan uskottavasti. Sen sijaan värimaailma olisi kaivannut ehostusta, sillä tuntuu kuin koko elokuvan ajan ruudun päällä olisi ollut harmaan tai pimeyden filtteri vääristämässä värejä.

Vaikka elokuvassa onkin muutama kohtaus, josta on väännetty meemejä Internetin palsoilla herraties kuinka paljon, en pidä elokuvaa läheskään sen saaman nuivan vastaanoton arvoisena, vaan paikoitellen jopa pidän siitä. Toimintakohtaukset on kuvattu huolellisesti, ja pidän edelleen hahmoista, vaikka he eivät täysin luonnollisesti aina käyttäydykään. Lisäksi viittaukset muihin hahmoihin ja tulevaisuuden elokuviin kutkuttelevat mieltäni edelleen, kenties siksi että hahmoja ei ole vielä tämän kirjoituksen ilmestyessä valkokankaalla juuri nähty.

BvS kannattaa katsoa, varsinkin jo pitää DC hahmoista ennakkoon. Itse katsoin tätä arvostelua varten pidennetyn Ultimate Editionin, joka on kyllä melkoinen pala nieltäväksi, mutta lopulta siitä jäi hyvä maku suuhun, vaikka muutama rusina pullan sekaan oli eksynytkin. Ja sitäpaitsi, toivo on supersankareiden tärkein lahja lukijakunnalle. Kaiken synkkyyden keskellä viimeinen sekunti ennen lopputekstejä palauttaa toivon tulevaisuudesta miltei kenen tahansa sydämeen, eikä vähiten Hans Zimmerin upean kappaleen takia. Kun liekki palaa, palakoon se voimakkaasti; siinä on supersankarien lahja katsojilleen.

Ohjaus: Zack Snyder
Pääosissa: Henry Cavill, Ben Affleck, Amy Adams, Jesse Eisenberg, Diane Lane, Jeremy Irons, Gal Gadot

Se

Stephen Kingin teoksiin pohjautuvia sovituksia löytyy kuin sieniä sateella, ja sienten tapaan, myös niiden laatu on monenkirjavaa. Kovin montaa niistä ei voi kutsua elokuvauksen merkkiteoksiksi, vaikka lähdeteos huikea olisikin (lukekaa vaikka arvioni Mustasta tornista), mutta jotkut ovat osuneet oikeaan. Se ilmestyi alun perin kirjana vuonna 1986 ja siitä tuli nopeasti jättimenestys. Vuonna 1990 Warner Bros. Television hankki oikeudet kirjan filmatisointiin, ja aiheesta saatiin aikaiseksi kaupallisesti hyvin menestynyt kaksiosainen minisarja. Vuonna 2017, 31 vuotta romaanin julkaisun jälkeen, Se saa lopultakin sovituksen valkokankaalle, ja se onnistuukin pyrkimyksissään kohtalaisen hyvin.

Elokuvasovitus seuraa melko uskollisesti teoksen lapsi-osuutta. Seitsemän vähemmän suosittua nörttiä lyöttäytyy yhteen muutamien sattumankauppojen kautta, samalla kun he kokevat ennenäkemättömiä kauhuja ja pakenevat kiusaajiaan. Näyttelijät hoitavat työnsä laadukkaasti ja uskottavasti, ainoastaa käsikirjoitus jättää hahmot hivenen etäisiksi, koska aikaa heidän esittelemiseensä ei juuri käytetä aikaa. Esimerkiksi yhden hahmon nimi mainitaan vasta elokuvan loppupuolella, enkä meinannut kuollaksenikaan muistaa hahmon nimeä, vaikka kirjan olenkin pariin kertaan lukenut.

Kuten alkuperäisessä teoksessakin, Derryn pikkukaupungissa alkaa kadota lapsia, ja monet heistä löytyvät kuolleena. Pääseitsikolle käy nopeasti selväksi, että myös he ovat vaarassa, kun he yksi toisensa jälkeen kohtaavat kovin elävän oloisia kauhukuvia, yleensä ammennettuna heidän omista peloistaan ja heikkouksistaan. Enemmin tai myöhemmin kauhu ottaa jokaisen kohdalla pellen ulkomuodon, ja koska heikot ja sorretut pitävät yhtä, he jakavat myös pelkonsa keskenään. Heidän nokkamiehensä Bill Denbrough johtaa ryhmän taisteluun muotoa muuttavaa demonia vastaan. Demonin nimi on Se.

Pääosissa esiintyvät Jaeden Lieberher Bill Denbroughina ja Bill Skarsgård Pennywisena. He hoitavat roolinsa osuvasti, joskin Lieberheriltä olisivin toivonut hieman monipuolisempaa naamaa. En tunnistanut näitä kahta näyttelijää nimeltä, ja muutkin ovat minulle tuikituntemattomia. Heistä on hankala sanoa mitään; he olivat lähes koko ajan ruudussa, mutta en muista heistä siltikään juuri mitään erityistä. He vastasivat kyllä hyvin Kingin alkuperäisiä kuvauksia yhtä hahmoa lukuunottamatta, mutta jäivät jotenkin kovin etäisiksi hahmoiksi. Ainoastaan Pennywise jää mieleen, sillä hänen kohdallaan ohjaaja oli keksinyt muutamia hauskoja kommervenkkejä, jotka tekivät hahmosta mieleenpainuvan.

Vaikka henkilöohjaus ei ihan mielekkäämmillään ollutkaan, kerronnallinen ja tekninen kuvaus sen sijaan on paikallaan. Tarina kulkee eteenpäin jouhevasti, eikä missään vaiheessa löydy sellaista otosta, etteikö katsoja olisi selvillä siitä, mitä kuvassa on tarkoitus tapahtua. Ei edes sellaisissa kohdissa, jotka tahallaan koittavat viedä hahmoja ja katsojaa harhaan kauhukuvien luonnissa.

Siitä päästäänkin elokuvan suurimpaan kompastuskiveen, eli kauhuun. Sanon sen suoraan, minua ei pelottanut kertaakaan tämän elokuvan aikana. Sillä toki voi olla tekemistä, että tiesin mitä tarina pitää sisällään, mutta petyin silti, että säikyttely pohjautuu juurikin niihin vanhimpiin elokuvamaailman temppuihin, eli koviin, äkkinäisiin ääniin, nopeasti sätkiviin liikkeisiin ja leikkauksiin. Melkeinpä kaikissa nykykauhuelokuvissa on juurikin nämä samat tehokeinot, eivätkä ne valitettavasti enää toimi. Onneksi makaaberi kuvitus pelastaa sen, mitä pelastettavissa on.

Tästä kompastuksesta huolimatta lähdin teatterista pois hyvin mielin, ja jään odottamaan tulevaa jatko-osaa, jossa Se, ja Häviäjien kerho (pääosan lapset) palaavat Derryyn tekemään Siitä lopullisesti selvää. Itselleni ohjaajatulokas Andy Muschietti teki hyvää jälkeä, ja toivon hänelle menestystä elokuvien ohjaamisen saralla.

Se
Ohjaus: Andy Muschietti
Pääosissa: Jaeden Lieberher, Bill Skarsgård

Man of Steel

Supersankarit ovat tällä hetkellä yksi leffamaailman merkittävimmistä ilmiöistä. Isot sarjakuvayhtiöt Marvel ja DC pumppaavat ulos jatkuvalla syötöllä mitä isompia tuotantoja, ja usein ne myös menestyvät kaupallisesti. Erityisesti Marvel on tehtaillut isoja menestyksiä vuosien varrella, kun taas DC:n merkitys live-action puolella on levännyt miltei kokonaan Batmanin harteilla. Muut elokuvat on järjestään flopanneet niin pahasti ettei niiden päälle ole haluttu lähteä rakentamaan jaettua universumia, jossa kaikki supersankarit voisivat esiintyä keskenään.

Eräs merkittävimmistä DC-tuotannoista 2000-luvulla on ollut Christopher Nolanin ohjaama Batman-trilogia. Suuria summia takonut sarja ei kuitenkaan sopinut ponnahduslaudaksi sekään, koska Nolan halusi pitää elokuvat nimenomaan itsenäisinä teoksina. Uutta Batman-saagaakaan ei tuotantoyhtiö Warner Bros. halunnut lähteä luomaan, joten katse käännettiin DC:n toiseen suuruuteen, Teräsmieheen. Teräsmies seikkaili valkokankaalla 70-luvulla menestyksekkäästi, mutta sen jälkeen menestys on ollut vaisumpaa. Viimeisin elokuva, Superman Returns, vuodelta 2006 alisuoriutui sen verran pahasti, ettei Teräsmiestä oltu sen koomin valkokankailla nähty. Christopher Nolan ja hänen aisaparinsa David S. Goyer esittelivät Warner Brosille uuden käsikirjoituksen, joka otettiin heti tuotantoon. Ohjaajaksi valittiin toimitaelokuvissa menestyksiä ohjannut Zack Snyder, ja tämän myötä Teräsmiehen paluu alkoi.

Man of Steel kertoo Teräsmiehen syntytarinan nykyaikaisemmalla otteella, joten kuvissa nähdään paljon CGI-otoksia sekä tietenkin runsaasti toimintaa. Toiminnan Snyder on osoittanut osaavansa ohjata aiemmin, mutta kerronasta itsestään en ollut varma. Onneksi se huoli osoittautui turhaksi, sillä Man of Steel on tunteikas kasvukertomus itsensä löytämisestä erilaisten ihmisten keskellä. Elokuvan edetessä Clark Kentinä Maapallolla kasvanut Krypton-planeetan viimeinen eloonjäänyt Kal-El oppii hallitsemaan kykyjään, ja lopulta pelastaa Maapallon täydelliseltä tuholta, tullen lopuksi sekä itsensä että ihmisten silmissä Teräsmieheksi.

Pääosaa esittää jäyhäkasvoisesti Henry Cavill, siinä vaiheessa tunnettu lähinnä rooleistaan televisiosarjoissa. Vaikka kasvot pääasiassa ovatkin yksioikeiset, osaa Cavill esittää myös tunteita tarpeen tullen. Elokuvan antagonistia, Kryptonilaista Kenraali Zodia, esittää vähintäänkin yhtä myrtsisti Michael Shannon. Hän on toki uhkaavan näköinen, mutta kovin yksioikoinen pahis. Onneksi hänen syynsä toimia eivät kuitenkaan ole täysin mustavalkoisia. Pätevän suorituksen tekevät myös Russel Crowe Jor-Elinä ja Kevin Costner Johantan Kentinä, molemmat Teräsmiehen isähahmoja erilaisista kodeista.

Elokuvan alkupuolisko on selkeästi draamaan pohjautuvaa kerrontaa, jossa esitellään hahmot ja kuljetetaan juonta eteenpäin, välillä takaumien ja unijaksojenkin voimin. Kun toimintaosiot sitten alkavat, niitä onkin tarjolla sitten runsaammissa määrin. Taistelua tapahtuu niin syrjäisessä Smallvillessä kuin suurkaupunki Metropoliksessakin. Ja molemmissa paikoissa pistetään paikkoja urakalla matalaksi surutta. Erityisesti lopputaistelu Metropoliksessa on tuhon osalta täysin yliammuttu. Onneksi taistelu päätty voimakkaaseen kohtaukseen, jossa Teräsmies joutuu tekemään lopullisen valinnan Kryptonin ja Maan asukkaiden välillä.

Olen nähnyt aiemmat Teräsmies-elokuvat, mutta niistä en erityisemmin pitänyt. Tämän teoksen myötä opin kuitenkin hahmosta niin paljon uusia puolia, että suorastaan rakastuin hahmoon, eikä vähiten Henry Cavillin roolisuorituksen vuoksi, hänet on tarkoitettu Teräsmiehen rooliin. Sinänsä huvittavaa muuten, että Teräsmies on arvoilaan niin periamerikkalainen ettei mitään rajaa, mutta täydellinen näyttelijä on kuitenkin britti.

Man of Steel otettiin vastaan vaihtelevasti, eikä sen menestyskään ollut kaikkien suurimpien odotusten mukainen. Jonkin verran tuottoa kuitenkin tilipussiin tuli, ja Man of Steel käynnisti virallisesti DC Extended Universen, ja tulevat elokuvat pohjautuvat pitkälti niihin tapahtumiin, jotka Man of Steelissä esitetään. Vaikkei trikoihin pukeutuvat supersankarit suosikkigenresi olisikaan, suosittelen silti katsomaan Man of Steelin, tai ainakin sen alkupuoliskon. Kenties innostuksesi voisi herätä, kuten minullekin kävi.

Man of Steel, Warner Bros, 2013
Käsikirjoitus: David S. Goyer
Ohjaus: Zack Snyder
Pääosissa: Henry Cavill, Amy Adams, Michael Shannon, Kevin Costner, Russel Crowe