Musta torni

On olemassa eepoksia, ja sitten on Eepoksia. Näistä isolla eellä kirjoitetuista yksiköistä olen onnistunut lukemaan kolme, ja Stephen Kingin Musta torni on ehdottomasti yksi niistä. Teoksen on King itse maininnut pääteoksekseen, ja useissa Kingin teoksissa onkin viittauksia Mustaan torniin. Aiheesta on yritetty vuosikausia tehdä filmatisointia niin isolle kuin pienellekin ruudulle, mutta suunnitelmat ovat aina johonkin kariutuneet. Vuonna 2017 Columbia Pictrures onnistui kuitenkin tuomaan elokuvan valkokankaille. Katsotaanpa miten he onnistuivat pyrkimyksissään.

En pidättele kiireisempiä lukijoita tämän kauempaa, eivät kovin hyvin. Elokuvaa katsoessani vakuutin itselleni, etten vertaa arvostelussani elokuvaa kirjoihin, vaan koitan arvioida sen omana teoksenaan. Pyrkimyksestäni huolimatta en siihen kerta kaikkiaan pysty. Elokuva yhdistelee elementtejä yli 2000-sivuisesta Eepoksesta, ja puristaa ne puoleentoista tuntiin. Valitettavasti tämä aika ei riitä kaikelle sille, mitä King kirjoissaan kuvaa. Suuri osa hahmokaartista loistaa poissaolollaan, ja nekin jotka ovat valkokankaalle päässeet, eivät ole sellaisia kuin kirjoissa kuvataan. Toki asialle voi antaa vihreää valoa sen perusteella, että se ei kuvaa kirjojen tapahtumia, vaan toimii ikään kuin jatko-osana sille. Noita jatko-osan elementtejä tosin ei juuri huomaa katsottaessa, ellei niitä oikein hakemalla hae. Elokuva vilisee pieniä viittauksia siellä täällä, mutta jotenkin minusta tuntuu, että jos hahmot olisi nimetty toisin, ei tätä olisi äkkiseltään luullut Mustaksi torniksi.

Elokuvan ohjauksesta vastaa tanskalaisohjaaja Nikolaj Arcel. Aikaisemmin rooliin kiinnitetty Ron Howard toimii elokuvan tuottajana. Tuotantopuolessa ei sinänsä ole valittamista, sillä lavasteet ovat uskottavan näköisiä. CGI:tä tosin käytettiin melkoisen paljon läpi koko elokuvan. Toimintakohtauksissa kamera pysyy vakaana, mutta nopeat leikkaukset eivät aina ole täysin ymmärrettäviä siitä, mitä sillä koitetaan hakea takaa. Pyssyn takana revolverimies Roland Dechainina esiintyy Idris Elba, joka hoitaa roolinsa hyvin, joskin häntä näkyy elokuvassa paljon vähemmän kuin mitä odotin päähenkilöltä. Lisäksi hänen puhetapansa on paikoin hieman omituista, sanoisinko jopa "gangstamaista", mutta vain joissain kohdissa. Mustiin puetun miehen roolissa haahuilee eksyneen oloinen Matthew McConaughey, joka sinkoilee siirtimillä ja taikavoimilla pitkin maita ja mantuja nopeammin kuin mieli pysyy perässä. Elokuvan oikea päärooli Jake Chambers (eniten ruutuaikaa) on myönnetty uudelle tulokkaalle Tom Taylorille. Hänet löydettiin maailmanlaajuisen roolihaun myötä, mutta joten minua kummastuttaa se, että rooliin on palkattu näin kivikasvoinen näyttelijä. Ilme on tismalleen sama koko elokuvan ajan, oli tilanne sitten mikä hyvänsä. Onko tämä sitten näyttelijän vai ohjaajan syytä, en tiedä.

Yleisilme on yllättävän hyvä, ottaen huomioon, että tuotantobudjetti oli "vain" 60 miljoonaa dollaria, nykypäivän eeppisille elokuville se on todella vähän. Videopeli-CGI:ltä on suurimmaksi osaksi vältytty, ja ainakin Elban näyttelijäntyö on pääasiassa hyväksyttävää. Käsien liikkeet revolveria ladatessa olivat erityisesti hienosti kuvattu, mutta valitettavasti se on ainoa Revolverimiehen taito, joka kirjoista en elokuvaan tuotu.

Ja sitten vielä siihen asiaan, josta ei saa puhua. Mielestäni Roland Deschain on valkoihoinen, ja sellaiseksi hänet olisi pitänyt tässäkin elokuvassa kuvata. Minulla ei ole mitään Idris Elbaa, tai muitakaan tummaihoisia näyttelijöitä vastaan, mutta tässä asiassa en anna periksi.

Jos olet lukenut kirjat, en voi suositella elokuvaa katsottavaksi, koska siitä tulee mitä suurimmalla todennäköisyydellä paha olo. Uudeksi kokemukseksi elokuva kelvannee kertakatsottavaksi, mutta ei valitettavasti sen enempään. Sääli, sillä tämä on yksi niistä teoksista, jotka ansaitsisivat todellisen filmatisoinnin.

Ohjaus: Nikolaj Arcel
Pääosissa: Idris Elba, Matthew McConaughey & Tom Taylor.
Tuotanto: Columbia Pictures.

Nouseva Jupiter

Hollywoodissa kaikki on suurta. Ei siis mikään ihmekään, että myös elokuvatuotantoon käytetään yhä enemmän tolkuttoman suuria summia rahaa. Sellaiseksi voidaan lukea myös Wachowskin sisarusten käsikirjoittama ja ohjaama Nouseva Jupiter vuodelta 2015, jonka budjettu oli 176 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria. Jotenkin sitä vain pistää ihmettelmään, miten noinkin suurella budjetilla, ja nykyaikaisella CGI-tuotannolla voidaan tuottaa näin epäuskottavan näköinen elokuva.

Atlantilla syntynyt, ja Yhdysvalloissa luvattomasti asuva Jupiter Jones (Mila Kunis) siivoaa muutaman sukulaistensa kanssa rikkaiden taloja, ja erityisesti vessoja. Jupiter herätetään vastentahtoisesti töihin joka aamu kello 4.45, ja hän vihaa elämäänsä. Todellisuudessa Jupiter Jones on uudelleensyntynyt intergalaktisen yritysperheen matriarkka, ja perheen kolme sisarusta tahtovat hänet huostaansa tai pois päiväjärjestyksestä keinolla millä hyvänsä. Yksi perheen lapsista värvää palkkasoturi Caine Wisen (Channing Tatum) tuomaan Jupiterin luokseen, ja matkalle tarttuu jos millaista yllätystä, kieroilua ja räjähdyksiä. Ja tottahan toki täysin erilaisista maailmoista tulevat Jupiter ja Caine löytävät yhteisen sävelen ennen pitkää.

Kun katselin elokuvaa, se sai minut epäilemään maailmaa heti ensiminuuteilla. Köyhä lainsuojaton Jupiter pesee rikkaitten vessoja tällätympänä kuin mikään maallinen mannekiini muotinäytöksissä. Ihan oikeasti, ne piirretyt kulmakarvat, silmämeikit ja huulet ovat niin luonnottoman näköisiä, ettei elokuvaa voi mitenkään ottaa tosissaan siitä hetkestä lähtien, kun Kunis ensimmäisen kerran hahmonsa kasvot näyttää. Katsokaa vaikka:

Ei tuollaista naamaa voi uskoa vessasiivoojaksi. Hahmo itsessään ei ole aivan yhtä muovinen, kuin pärstänsä, mutta kyllä siinäkin luonnollisuudessa jäädään selkeästi riman alapuolelle. Esimerkiksi mehiläisfarmilla vierraillessa hahmo ei edes huomio koko paikassa ympärillä pörrääviä pimpiäisiä ennen kuin niistä tulee kerrontamekanismi, ja niiden osuutta tarinassa alleviivataan voimakkaasti.

Toimintaa peliin tuo Channing Tatumin hahmo Caine Wise, joka pyrkii palauttamaan menetetyn kunniansa, ja nousemaan takaisin armeijan sotajoukkoihin. Hän on hivenen uskottavampi hahmo, mutta kehittyy huonosti, minkä lisäksi Tatum on roolissaa yhdellä ilmeellä mukana puisevasti pönöttäen. Toimintaa on runsaasti, mutten nähnyt elokuvassa mitään, mitä en olisi aiemmin nähnyt valkokankaalla. Käsikirjoitus on hyvin hataralla pohjalla, ja jättää monet hahmot täysin unohduksiin heti, kun heidän osansa tarinasta on kerrottu. Ihan kuin heitä ei olisi koskaan ollutkaan.

Katsoin elokuvan 3D-version. Elokuva on muunnettu kolmiulotteiseksi jälkituotannossa, mikä ei itseäni haitannut, sillä 3D toimi hyvin, eikä tuottanut minkäänlaista pahoinvointia, eikä haamujakaan kuvassa näkynyt. Syvyyttä olisin toivonut hieman enemmän kuvaan, mutta kenties sen muutoksen myötä syvyys olisi voinut alkaa ottamaan silmiin ennen pitkää. Valitettavaa on se, että jos 3D:n toimivuus on yksi ainoita plussia, joita elokuvalle kehtaa antaa, on jossain menty päin mäntyä ja pahasti. Toisen plussan uskallan kuitenkin antaa musiikista, sillä se sopi hyvin kohtauksiin, ja toi niihin lisää jännitystä. Michael Giacchinon ääniraita on tempaavaa, mutta tyyliltään melko perustavanlaatuista Hollywood-orkesteria kuorolla säestettynä.

En ole Wachowskin sisarusten aiempia elokuvia nähnyt (Matrixia koitin katsoa, mutten päässyt edes puoliväliin), eikä tämä elokuva minusta heidän faniaan tee. Scifirymistelyyn haetaan vaikutteita monista scifiklassikoista, kuten Ozin velhosta, Star Warsista ja Dyynistä, mutta elokuvan oma sielu loistaa poissaolollaan, eikä tuo juuri mitään uutta pöydälle. Sääli, sillä olen scifin ystävä, ja minua on siinä genressä helppo miellyttää.

Tämä on muuten toinen näkemäni elokuva, jossa Sean Beanin näyttelemä hahmo ei kuole.

Nouseja Jupiter (Jupiter Ascending)
Käsikirjoitus ja ohjaus: Lana & Andy Wachowski
Pääosissa: Channing Tatum, Mila Kunis, Sean Bean, Eddie Redmayne, Douglas Booth

Katsottu Sonyn televisiolla 3D;nä Sony Playstation 4:n kautta.